Jushtshenko vertasi Ukrainan tapahtumia Neuvostoliiton hajoamiseen

Ukrainan oppositiojohtajan mukaan maan nykyhallinto elää viimeisiä päiviään. Viktor Jushtshenko vertasi Ukrainan viime viikkojen tapahtumia Neuvostoliiton luhistumiseen.

Ukrainan oppositiojohtaja Viktor Jushtshenko sanoo, että maan hallinnon päivät ovat luetut. Hän palasi tänään Kiovaan aloittelemaan uusintavaalien vaalikampanjaansa.

- Emme ole nähneet mitään vastaavaa sataan vuoteen. Minusta on sopivaa verrata tätä Neuvostoliiton hajoamiseen ja Berliinin muurin murtumiseen, Jushtshenko sanoi tiedotustilaisuudessa wieniläissairaalassa.

Hän viittasi kilpakumppaniinsa pääministeri Viktor Janukovitshiin, jonka vilpillinen voitto presidentinvaaleissa 21. marraskuuta laukaisi maassa opposition suurmielenosoitukset. Sittemmin korkein oikeus mitätöi vaalitulokset ja määräsi uusintakierroksen joulukuun 26. päiväksi.

- Olen todella onnellinen, että saimme kansan liikkeelle, hän sanoi.

Jushtshenko lisäsi, että hän on onnellinen selvittyään hengissä sairastumisestaan, jonka wieniläislääkärit kertoivat johtuneen dioksiinimyrkytyksestä. Lääkärit tutkivat muun muassa veri- ja kudosnäytteitä, joista löytyi huomattavia määriä dioksiinia.

Hallitus vaitonainen

Ukrainan johto oli varsin vaitonainen uusintavaalien vaalikampanjan alettua virallisesti tänään. Opposition ehdokas Viktor Jushtshenko sen sijaan kertoi televisiossa olevansa onnellinen "saadessaan olla tässä maailmassa tänään".

Kilpakumppani Viktor Janukovitsh oli kampanjoimassa Ukrainan venäjänkielisillä alueilla, ja hänen uusi kampanjapäällikkönsä on kieltäytynyt kommentoimasta dioksiinilöydöksiä. Myös väistyvä presidentti Leonid Kutshma on ollut asiasta hiljaa. Jushtshenko on toistuvasti väittänyt, että hänen poliittiset kilpailijansa ovat myrkyttäneet hänet.

Kiovan kaduilla myrkytystietojen uskottiin tuovan Jushtshenkolle entistä enemmän ääniä. Häntä tutkineen itävaltalaislääkärin mukaan hänen kasvonsa muuttuivat nopeasti, koska hän todennäköisesti sai myrkyn suun kautta.

- Kaikki tietävät, että hänet myrkytettiin. Nyt yhä useammat äänestävät häntä, sanoi 22-vuotias opposition kannattaja Taras.

- Hallitseva eliitti osoitti jälleen rikolliset menetelmänsä, lisäsi eläkeläinen Vira Tikhonova.

Ukrainassa uusi tutkinta

Wieniläisen Rudolfinerhaus-klinikan lääkärin Michael Zimpferin mukaan Jushtshenkon toipuminen vie pitkään ja vaatii vaikeita hoitoja. Hän ei yksilöinyt hoitoja tarkemmin.

Ukrainan viranomaiset ilmoittivat tänään, että he ryhtyvät jälleen tutkimaan Jushtshenkon epäiltyä myrkyttämistapausta, kertoi venäläinen uutistoimisto Interfax. Edellinen tutkinta aiheesta saatiin päätökseen 22. lokakuuta. Tuolloin viranomaiset katsoivat Jushtshenkon fyysisten oireiden, kuten ihomuutosten, johtuneen herpes-viruksesta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

(Seitsemän uutiset 12.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat