Juo kahvia - ehkäiset muistisairauksia

Kuva: Shutterstock

Kuopiolaistutkimuksessa on havaittu, että kahvin juonti keski-iässä voi pienentää dementiaan ja Alzheimerin tautiin sairastumisen riskiä myöhemmällä iällä. Pienin riski oli niillä, jotka juovat päivittäin 3-5 kuppia kahvia.

Kuopion yliopisto teki tutkimuksen yhteistyössä Tukholman Karoliinisen Instituutin ja Helsingin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Tutkimus julkaistiin Journal of Alzheimer's Disease -lehden tammikuun numerossa.

- Emme ole varmoja, miksi kahvi vaikuttaa näin. Tiedämme kuitenkin, että kahvi on vahva antioksidantti ja tämä voi olla yksi vaikutus alzheimeria vastaan, kertoo dosentti Miia Kivipelto.

Lisäksi kahvin vaikutusta voisi selittää se, että juomassa on hermosoluja suojelevia aineosia. Samoin kahvin on todettu suojaavan diabetesta vastaan. Diabeteksen ja alzheimerin välillä on puolestaan todettu yhteys. Kannattaisiko muistivaivoja pelkäävän ihmisen ryhtyä nyt juomaan kahvia?

- Tutkimuksemme peruteella emme voi sanoa, millainen vaikutus kahvinjuonnilla olisi silloin, jos ihminen ei ole juonut kahvia aiemmin. Lähinnä viesti on se, että kahvinjuontia voi jatkaa hyvällä omatunnolla, Kivipelto tiivistää.

Tuore tutkimus on yksi lisäosoitus siitä, että monet ravitsemukselliset ja elämäntapaan liittyvät asiat voivat vaikuttaa dementian ja alzheimerin syntyyn.

- Kun kahvin vaikutusmekanismista saadaan lisätietoa, olisi mahdollista kehittää entistä parempia lääkkeitä sairauksia vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat