Junissa muutoksia tänäänkin

Junalla matkustavien tulee varautua aikataulumuutoksiin myös tänään. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä suurin osa linjoista pääradalla peruutetaan.

Kaukoliikenteessä VR pyrkii liikennöimään normaaliin tapaan, mutta pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä odotettavissa on puolestaan huomattavia aikataulumuutoksia.

Pääradalla perutaan kaikki P- ja I-junat. Lisäksi tänään jätetään ajamatta Espoon E-junat sekä Karjaan lähijunat. Pääradalla liikennöi N-juna kolme kertaa K-junan aikatauluilla. Junat lähtevät Helsingistä 14, 34 ja 54 minuuttia yli tasatunnin. Keravalta juna lähtee 13, 33 ja 53 minuuttia yli.

Riihimäelle ajetaan normaalisti R- ja H-junilla. M-junat Vantaankoskelle kulkevat kolme kertaa tunnissa. Lähtöaika Helsingistä on 07, 27, ja 47 minuuttia yli tasatunnin sekä Vantaankoskelta 15, 35 ja 55 minuuttia yli. Myös Leppävaaraan ajetaan A-junilla kolme kertaa tunnissa. Lähtöajat Helsingistä ovat 12, 32 ja 52 yli sekä Leppävaarasta 15, 35 ja 55 minuuttia yli tasatunnin.

Lisäksi Kirkkonummelle kulkee yksi U- ja yksi S-juna tunnissa. Junat lähtevät Helsingistä ja Kirkkonummelta normaalin aikataulun mukaisesti.

Eilisen lumentulosta aiheutui Tielaitokselle yli miljoonan euron ylimääräiset kulut. Kauppalehden mukaan Tielaitoksen kaikki voimat olivat eilen käytössä. Valtion rautateille lumimyräkkä aiheuttaa jopa 40 tuhannen euron lisäkulut päivässä.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 23.12.2003).

Lue myös:

    Uusimmat