Mainos

Junien myöhästymisistä paremmin korvauksia

VR joutuu huomisesta lähtien korvaamaan matkustajille junien myöhästelystä aiheutuneet vahingot. Tähän asti korvauksia on saanut tapauskohtaisesti, mutta uuden lain toivotaan selventävän korvausperusteita. Matkustajan on pystyttävä osoittamaan myöhästymisestä aiheutunut taloudellinen haitta.

Juna vauhdissa, toivottavasti ajoissa.


Mielipaha ei ole riittävä peruste korvauksen saantiin, ei myöskään muutaman minuutin viivästys. Uusi rautatiekuljetuslaki velvoittaa VR:ää korvaamaan vain junien myöhästymisestä aiheutuneen taloudellisen vahingon, joka matkustajan pitää pystyä osoittamaan. Enimmillään korvausta voi saada 5000 euroa eli noin 30 000 markkaa.

Lainsäädäntöneuvos Antti Leinonen oikeusministeriöstä kertoo, että tyypillisin tilanne on ehkä sellanen, jossa matkustaja on esimerkiksi jo varannut jatkolennon, jolla hänen on tarkoitus jatkaa matkaansa ja juna myöhästyy niin paljon, että hän ei enää tälle lennolle ehdi ja lippu ei ole vaihdettavissa. Säästä johtuvasta myöhästymisestä ei jatkossakaan korvausta yleensä saa. Matkustajan on osattava varata huonolla säällä enemmän aikaa matkaansa. Ja jos vika on radassa, VR ei vastaa siitä.

Monista korvausvastuun rajoituksista huolimatta Kuluttajavirasto on tyytyväinen uuteen lakiin. VR on jo nyt maksanut korvauksia tapauskohtaisesti, summia yhtiö ei kuitenkaan paljasta. Uuden lain mukaan VR:n pitää yrittää ehkäistä myöhästymisiä ja tämä työ on jo aloitettu. Junaliikenteen lisäksi myöhästymisiä korvataan Suomessa lain perusteella lentoliikenteessä. Linja-autoliikenteessä ei velvoittavaa lakia ole.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.