Jungner: Teen kuten lupasin, en hae jatkokautta

SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner kertoo jättävänsä tehtävänsä kesäkuussa.

Hän sanoi aiemmin tässä kuussa, että hän eroaa kesäkuun puoluekokouksessa, jos SDP:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen kannatus ei nouse merkittävästi gallupeista presidentinvaaleissa.

Lipponen sai presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 6,7 prosenttia äänistä, eikä päässyt jatkoon. Näin demarien vuosikymmenien ketju presidenttipuolueena katkeaa.

– Vaalitappio ei voi kuitenkaan olla syy siihen, että johto jättää tehtävänsä, Jungner sanoi ensin tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Jungner kuitenkin jatkoi toteamalla, että Lipposen kannatuksen liki tuplaantuminen vuodenvaihteen gallupluvuista vaalitulokseen ei ollut riittävän merkittävä hänen jatkamiseensa puoluesihteerinä.

Jotta "kansa voisi luottaa päättäjien sanaan", Jungner ilmoitti, ettei aio hakea jatkokaudelle.

– Koska annoin lupauksen, jonka aion pitää, hän perusteli vetäytymistään.

Sosiaalista mediaa hyödynnettävä

Jungnerin mukaan ovet olivat ehdokkaille avoinna, ja kisaan kosiskeltiin kymmeniä nimiä. Paavo Lipponen oli hänen mukaansa erittäin hyvä ehdokas.

Puoluesihteeri kiitteli puheessaan palkansaajaliikkeen osallistumista vaalikampanjointiin, ja muistutti omaa puoluettaan siitä, miten epäonnistumiset kannattaa ottaa vastaan ilman häpeää.

– Pari vuotta sitten Joensuussa oli hieno päivä, kun minut valittiin puoluesihteeriksi. Tarmoa ja intoa tehdä hommia on edelleen, motivaatiossa ei ole ongelmaa.

Jungner patisti tiedotustilaisuudessa puoluettaan katsomaan tulevaisuuteen. Hänen mielestään demareiden pitää pystyä tarjoamaan kansalle positiivinen ja tulevaisuuteen katsova vaihtoehto. Puolueen pitää myös palauttaa suhde menestymiseen.

– Tämän päivän ihminen on yksilöllinen. Erilaisuudesta pitää pystyä nauttimaan ja sitä pitää pystyä arvostamaan.

Yksi parantamisen vara on Jungnerin mielestä myös sosiaalisen median hyödyntäminen.

– On mentävä sinne, missä ihmiset ovat. Sosiaalinen media on sellainen paikka.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat