Jungner: Sdp:n ja kokoomuksen välit ovat jäiset

Hallitusneuvotteluista ulos suljettu sdp on yhä kiinnostunut hallituspaikasta.

Puoluesihteeri Mikael Jungnerin mukaan välit kokoomuksen kanssa ovat tällä hetkellä kuitenkin jäiset. Hän ei siitä huolimatta sulje ovia hallitusneuvotteluihin vielä pysyvästi.

– Kyllä sdp edelleen tavoittelee hallituspaikkaa, mutta ei voimakkaasti, kun meidät on nyt työnnetty syrjään. Nyt pallo on kokoomuksella, keskustalla, perussuomalaisilla ja näillä pienemmillä puolueilla, Jungner toteaa Huomenta Suomen haastattelussa.

– Mutta jos kiinnostusta löytyy ja asioista päästään sopuun, niin sdp on käytettävissä.

Jungner myöntää kuitenkin, että sdp:n ja kokoomuksen välit ovat tällä hetkellä kylmät. Tästä huolimatta neuvottelumahdollisuudet Kataisen kanssa ovat kuitenkin yhä olemassa

– Kataisen kanssa ei ole kuitenkaan nyt neuvotteluja käyty, koska meille on kerrottu, että meidän kanssa ei neuvotella. Ja toki me tätä kunnioitamme.

Jungnerin mukaan muiden puolueiden kanssa on kuitenkin käyty aktiivista taustakeskustelua. Hänen mukaansa näissä neuvotteluissa ei kyse ole kuitenkaan siitä, että Kataista oltaisiin syrjäyttämässä hallitustunnustelijan paikalta.

– Kaikki puolueet sopivat yhdessä ennen vaaleja, että suurimman puolueen puheenjohtaja on se tunnustelija. Vaikka Katainen on tässä vähän kompastellut ja epäonnistunut kaksi kertaa, niin mielestäni on hyvä antaa vielä Kataiselle aito mahdollisuus rakentaa enemmistöhallitus.

Katso puoluesihteerien Mikael Jungnerin (SDP) ja Timo Laanisen (Kesk) haastattelu: (Huomenta Suomi 6.6.2011)

Lue myös:

    Uusimmat