Mainos

Jungner oppi sydänkohtauksestaan: Pistän potkua jokaiseen päivään ja hetkeen

Ex-puoluesihteeri, kansanedustaja Mikael Jungner kommentoi Radio Novan Enbuske&Linnanahde Crewssa elokuun lopulla kokemaansa sydänkohtausta. Vakava sairaus pisti ajattelun uusiksi.

– Ajattelen, että aika on rajallinen. Olet kuolevainen, joten tee asioita, joilla on merkitystä. Älä tyydy rutinoituun olemiseen. Pistä potkua jokaiseen päivään ja hetkeen, Jungner kertoo.

Jungner kertoi sydänkohtauksestaan ensimmäiseksi sosiaalisessa mediassa pari päivää tapahtuneen jälkeen.

– Silloin kun tapahtuu jotakin täysin yllättävää, henkilökohtaista tai vakavaa, on facebook hyvä väline. Voi itse määritellä koska kertoo ja mitä kertoo. Siinä tuli tuttavat ja tiedotusvälineet hoidettua yhdellä päivityksellä kännykän kautta.

Jungner kirjoitti viikonloppuna blogissaan, että hän ottaa joka aamu pienen vaaleanpunaisen pillerin elokuun lopulla kokemansa sydänkohtauksen takia. Ilman pilleriä hänen elämänsä päättyisi muutamassa päivässä. Kunto on kuitenkin hyvä.

– Kuntoni ei tunnut erilaiselta, ei ole väsymystä eikä muutakaan ongelmaa, mutta elän eri tavalla ihan vaan sen takia, että olis hölmöä olla ottamatta huomioon tällainen "vinkki."

– En elä viimeistä päivää, vaan elän kestävämmin. Jännä juttu on se, että sydänkohtauksen jälkeen tuntee olevansa täynnä energiaa. Nyt vain pitää huolen siitä, ettei käytä sitä kaikkea aamun ekoina tunteina, Jungner kuvaa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.