Junat suistuivat veteen Intiassa – kymmeniä kuollut

Intiassa kaksi junaa on joutunut tulvavesien töytäisemäksi. Viranomaiset ja maan sisäministeriön mukaan ainakin 27 on kuollut maan keskiosassa tapahtuneessa turmassa.

Junat olivat lähestyneet toisiaan vastakkaisista suunnista, kun niiden vaunut syöksyivät jokeen kovien tulvavesien vuoksi. Toinen junista oli matkalla Varanasiin Mumbaista ja toinen Mumbaihin Patnasta.  

Yön aikana pelastusviranomaiset ovat yrittäneet etsiä matkustajia ja useiden pelätään yhä olevan jumissa junavaunuissa. Junista on jo pelastettu useita satoja ihmisiä.

Ainakin 100 ihmistä on loukkaantunut. Junavaunut eivät ole kokonaan joessa. Ensimmäisestä junasta ainakin viisi vaunua työntyi pois raiteilta veden voimasta. Intian televisiolle puhuneen rautatieministerin mukaan toisen junan vaunuista vain kaksi tai kolme ensimmäistä joutui veteen. 

Monsuunisateista johtuviin tulviin on kuollut jo lähes 200 ihmistä ympäri Intiaa.

Juna on Intian käytetyin liikenneväline pitkien välimatkojen taittamiseen, mutta rautateillä sattuu säännöllisesti onnettomuuksia niiden huonon kunnon vuoksi. Vuona 2012 maan rautateillä kuoli lähes 15 000 ihmistä.  

Lue myös:

    Uusimmat