Junat huomenna aikataulussa, jos hyvin käy

VR toivoo, että liikenne myrskytuhojen koettelemalla Karjalan radalla saadaan sujumaan normaalisti jo huomenna iltapäivällä. Junamatkustajia on jouduttu kuljettamaan Joensuun ja Imatran välillä busseilla, mikä on myöhästyttänyt matkatekoa useilla tunneilla.

- Tilanne ei ole ihan niin paha kuin viikko sitten edellisen myrskyn jälkeen. Raivaustyöt ovat edenneet siihen pisteeseen, että huomenna voimme olla normaalissa aikataulussa puolenpäivän jälkeen, kertoo VR:n suunnittelupäällikkö Herbert Mannerström.

Myöhästymisistä suivaantuneet matkustajat ovat ihmetelleet, miksei VR ole järjestänyt suuremmille asemille korvaavia kuljetuksia. Bussikuljetusten perään on kyselty ainakin Lappeenrannassa. Mannerströmin mukaan VR ei aina onnistu saamaan korvaavia bussikyytejä, koska linja-autoyhtiöidenkin resurssit ovat rajalliset. Hän muistuttaa, että matkustaja voi turvautua myös VR:n kustantamaan taksiin silloin, kun myöhästymisestä uhkaa tulla kohtuuton haitta.

Sähkönsaantiin liittyvät ongelmat ovat myös aiheuttavat vikoja junien liikenteenohjausjärjestelmiin Pieksämäen ja Kuopion sekä Iisalmen ja Kontiomäen väleillä. Junat jäävät näillä alueilla aikataulustaan myöhään noin puoli tuntia.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat