Junassa on tylsä matkustaa – ellei sitten keksi jotain tällaista?

Mainosrallatuksen mukaan junassa on hauska matkustaa, mutta jokainen tuntikaupalla junassa istunut myöntänee, että matkanteko voi joskus olla pikemminkin pitkäveteistä. Ellei matkalla sitten keksi jotain piristävää.

Näin tuumi torstaina Joensuusta Helsinkiin matkalla ollut Mikko Puhakka, joka päätti järjestää junassa pienen välikevennyksen.

– Matkustellessa kuulee monesti ihmisten suusta, kuinka tylsää junassa on matkustaa. Ajattelin, että olisi mukavaa, jos voisi piristää edes yhden ihmisen matkaa. On myös hauska aiheuttaa aina pientä hämmennystä kaavamaisen arjen keskellä, Puhakka kertoo MTV3 Uutisille.

Puhakka pistikin junassa pystyyn spontaanin yhteislauluhetken. Laulattaminen sai junassa hyväntuulisen vastaanoton.

– Hauskoja ilmeitä oli ympäri junavaunun ja muutamat ihmiset rallattelivat hämähäkki-laulua vielä jälkeenpäin käytävällä.

Puhakan välikevennyksestä on innostuttu myös Facebookissa. Palveluun tempauksesta laitettu video on kerännyt muutamassa päivässä jo yli 5000 tykkäystä.

Kuinka junamatkustajilta sujui yhteislaulu? Katso video

Lue myös:

    Uusimmat