Mainos

Junan eteen tönäisystä epäilty vangittiin – saattoi olla kosto

Helsingin käräjäoikeus on vanginnut miehen, jota epäillään murhan yrityksestä Kannelmäen juna-asemalla Helsingissä.

34-vuotiaan syntyneen miehen epäillään tönäisseen toisen miehen asemalle saapuvan junan eteen maanantaina. Hänet otettiin kiinni kaksi päivää myöhemmin yksityisasunnosta Helsingin Jakomäestä.

Mies on kuulustelussa myöntänyt työntäneensä toisen miehen päin junaa ja poistuneensa sen jälkeen paikalta.

Uhri sai maanantaisessa välikohtauksessa vakavia vammoja. Lääkärien arvioiden mukaan uhria ei päästä puhuttamaan useisiin viikkoihin.

Tämänhetkisten tietojen mukaan kaksikko oli keskustellut tai riidellyt ennen tapahtumaa laiturialueella. Sananvaihdon aiheena oli naiseen kajoaminen.

– Todistajakuulustelujen perusteella on todennäköiset syyt epäillä (miehen nimi) tehneen tekonsa vakaasta harkinnasta kostoksi läheiseensä kohdistuneesta rikoksesta, poliisin tekemässä vangitsemisvaatimuksessa todetaan.

Virkavalta selvittelee, tunteeko uhri miehen, jonka epäillään työntäneen hänet junan alle.

– Viitteet on, että ei tunne, rikoskomisario Mikko Halme sanoi vangitsemisistunnon jälkeen.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.