Junan autovaunu putosi kiskoilta Pasilassa - useita autoja vaurioitui

VR:n autojenkuljetusvaunu putosi raiteilta Pasilan Veturitien lastauslaiturilla sunnuntaina 25. marraskuuta 2012.
VR:n autojenkuljetusvaunu putosi raiteilta Pasilan Veturitien lastauslaiturilla. Kahdeksan autoa vaurioitui.Lehtikuva
Julkaistu 25.11.2012 10:21(Päivitetty 19.06.2013 09:29)

Kahdeksan autoa on vaurioitunut junan autovaunun pudottua raiteilta Pasilassa aamulla. Juna oli tullut pohjoisesta.

Liikenneviraston mukaan autovaunu törmäsi laituriin ja putosi raiteilta, kun vaunun autoja oltiin purkamassa junasta.

Henkilövahinkoja ei sattunut. Onnettomuus sattui puoli yhdeksän aikaan aamulla.

– Itse juna oli jo siirtynyt pois, ja lastausalueella purettiin autoja pois autovaunusta. Muulle liikenteelle ei aiheutunut vaaraa, kerrotaan liikennevirastosta.

autojenkuljetusvaunu putosi raiteilta Pasilan Veturitien lastauslaiturilla sunnuntaina 25. marraskuuta 2012.Autovaunu törmäsi laituriin ja luisui kiskoilta.Lehtikuva

VR:n mukaan kahdeksan autoa vahingoittui.

– Alustavan arvion mukaan kahdeksan autoa vaurioitui, ja kaksi niistä pahemmin. Autot ovat edelleen Pasilan asemalla, ja järjestämme asiakkaille tilanteen mukaan jatkokyytejä, kertoo viestintäasiantuntija Marja Merta VR:ltä.

VR on luvannut korvata vauriot.

Onnettomuuden syytä selvitetään.

(MTV3)

Hiihtoreissun tyly päätös: Auto romuksi

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa