Pääkaupungin junat liikkeelle – näyttelijätkin pääsivät töihin

Junaliikenne Helsingin ja Pasilan välillä on käynnistynyt jälleen.

Liikenneviraston rataliikennekeskuksen mukaan liikenteenohjausjärjestelmää vaivannut vika on korjattu.

Koko Etelä-Suomen junaliikenne oli poikki noin tunnin.

Rataliikennekeskus arvioi, että myöhästymisiä junaliikenteessä on kuitenkin odotettavissa lähitunteina, kun raideliikenteen ruuhkia puretaan. Aiemmin kerrottiin, että junia jonotti pääsyä Helsinkiin sekä pää- että rantaradalla.

Raiteiden pulmat näkyivät muun muassa kulttuurin kentällä. Kansallisteatterin kaksi näytelmää, Metsäjätti ja Kuningas kuolee, alkoivat 40 minuuttia aikataulusta myöhässä, koska kummankin esityksen yksi näyttelijä oli jumissa junassa.

Lue myös:

    Uusimmat