Junaliikenne palautunut normaaliksi

VR:n junien myöhästymisten ja ruuhkien kerrotaan olevan tältä erää ohi.

Pitkään jatkuneet kovat pakkaset aiheuttivat junaliikenteelle runsaasti myöhästymisiä. Lauhtunut sää merkitsee sitä, että aikatauluongelmia ei pitäisi enää olla.

VR:n liikenteenohjauksen päällikön Mauno Haapalan mukaan kaikki junavuorot ajetaan jo normaalisti.

Pääkaupunkiseudun lähijunissa oli aamupäivän aikana tavallista täydempää, sillä liikenteessä oli normaalia lyhyempiä junia.
-Sähköjunanrunkoja oli pois käytöstä yksitoista kappaletta, kertoo liikenteenohjaaja Jari Lindström VR:ltä.

Kalustoa oli aamuliikenteessä nipistetty erityisesti I-junista, joiden vuorot oli aamulla kokonaan peruttu Helsingin ja Tikkurilan välisellä rataosuudella.

Kalustovähennykset koskivat vain Helsingin lähiliikennettä. Kaukojunien pitäisi kulkea normaalisti. Yön aikana melkein kaikki pikajunat pysyivät aikatauluissaan.
-Kaukojunien vaunut eivät ole niin herkkiä vehkeitä kuin sähköjunayksiköt, Lindström selittää. Pakkanen on aiheuttanut vikoja junanrunkojen sähkölaitteisiin, oviin ja osin myös jarruihin.

Myös Ruotsissa ongelmia

Junaliikenne on kärsinyt pakkasesta Suomen ohella myös Ruotsissa. Junat ovat Ruotsissakin myöhästelleet ja useita vuoroja on peruttu. Bergslagenissa Keski-Ruotsissa on peruutu lähes 60 junavuoroa, koska rautateiden uudet junat eivät selviä ankarasta pakkasesta, kertoi Ruotsin rautateiden edustaja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat