Junakaaos pääradalla jatkuu tänään

Onnettomuuspaikan raivaaminen Toijalassa aiheuttaa vakavampia ongelmia tämän päivän junaliikenteeseen kuin aiemmin on arvioitu. Jonkinlaisia ongelmia liikenteessä on vielä juhannusaattonakin.

Tänään kaikki Tampereen ja Turun väliset junavuorot korvataan linja-autokyydeillä. Lisäksi Helsingin ja Hämeenlinnan välillä on käytössä lähinnä lähijunakalustoa ja Hämeenlinnasta Tampereelle jatkavat vuorot korvataan bussikyydeillä.

Kaiken kaikkiaan tänään päivällä ajetaan vain 14 junavuoroa, jotka kulkevat Helsingistä Tampereen kautta pohjoiseen tai päinvastoin. VR:n mukaan junat saattavat kulkea tunnin myöhässä.

Myöhästymisiä sattui runsaasti jo eilen. Lisäksi kaikki matkustajat eivät mahtuneet korvaavien linja-autojen kyytiin ja odotusajat saattoivat venyä pitkiksi.

Tänään on kaikkien varauduttava matkan viivästymiseen, sanotaan Ratahallintokeskuksen liikennekeskuksesta.

Ratahallintokeskus arvioi, että onnettomuuspaikan korjaukset jatkuvat juhannuksen yli. Toissa päivänä radalta suistuneet tavarajunan vaunut rikkoivat raiteita ja vaihteita sekä sähkörata- ja turvalaitteita.

(MTV3 - STT)

VR LUPAA, ETTÄ TOIJALAN TURMA EI HIDASTA ENÄÄ AATTONA

Lue myös:

    Uusimmat