Junaiskun tunnustanut tshetsheeniryhmä uhoaa pyhää sotaa

Venäjän viime perjantaisen junaiskun tekijäksi on julistautunut Kaukasuksen emiraatin aseelliset joukot –niminen terroristiryhmä. Iskun pääsuunnittelijaksi nimetään tshetsheenikapinallisjohtaja Doku Umarov, joka tunnetaan myös nimellä Kaukasuksen emiiri.

Kirjeessään ryhmä kuvailee teon motiiviksi Kaukasuksen ”miehitystä” ja käyttöä Venäjän raaka-ainevarastona sekä muslimien tappamista uskonnon vuoksi. Ryhmä uhkaa lähiaikoina tehdä uusia iskuja Venäjälle.

Tshetshenian sisäministeriö on kuitenkin kyseenalaistanut julistuksen paikkansapitävyyden. Ministeriön mukaan Umarovin ympärillä on nykyään vain pieni lähipiiri, joka ei pysty laajamittaisen verkoston koordinointiin.

Ainakin 26 ihmistä kuoli ja noin sata loukkaantui perjantai-iltana Tverin alueella, kun Nevski Express –pikajuna suistui raiteiltaan pommi-iskun takia. Sama juna suistettiin raiteiltaan samalla seudulla myös 13. elokuuta 2007.

Kirjeessä mahtailua ja uhkailua

Terroristiryhmän kirje on julkaistu Kavkazcenter.com –internetsivustolla viidellä kielellä. Kirjeessään ryhmä kehuskelee ja osittain liioitteleekin aikaansaamaansa tuhoa. He sanovat esimerkiksi paikalta löytyneen toisen pommin melkein räjäyttäneen rikostutkijalta pään irti. Venäjän viranomaisten mukaan tämä toinen pommi ei todellisuudessa aiheuttanut minkäänlaisia vahinkoja.

Ryhmä sanoo levittävänsä jihadia eli pyhää sotaa Venäjälle, jotta Venäjä ei voisi käyttää Kaukasusta raaka-ainevarastonaan.

- Toimet jatkuvat niin kauan kun Kaukasuksen miehittäjä ei lopeta käytäntöään tappaa tavallisia muslimeja uskonnon vuoksi, kirjeessä sanotaan.

- Tänä vuonna Mujahideenin komennuksessa on koulutettu useita tiedustelu-sabotaasiyksiköitä ja lähetetty heidät syvälle Venäjälle tekemään operaatioita vihollisen alueilla. Tästä syntyy valtava talousvahinko Venäjälle, julistus jatkuu.

Ryhmä tunnusti myös vesivoimalaturman

Umarovin ryhmä julistautui elokuussa myös Siperian tuhoisan vesivoimalaturman tekijöiksi ja sanoi turman olevan osa ”taloudellista sodankäyntiä” Venäjää vastaan. Ryhmä uhkasi tuolloin keskittyä öljy- ja kaasuputkiin, voimaloihin ja sähkölinjoihin.

Viranomaisten mukaan ryhmän pommiväite ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan voimalaturma oli puhdas onnettomuus. Turmassa kuoli 75 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat