Jumissa Lontoossa - Suomeen reilussa viikossa

Tulivuoren purkauksen aiheuttama ilmasulku jatkuu Lontoossa jo kuudetta päivää. Enää kyseessä ei ole vain lentokaaos, nyt puhutaan jo totaalisesta liikennesekasorrosta. Kaikki Lontoosta pois vievät juna-, bussi- ja lauttavuorot on varattu täyteen jopa yli viikon päähän.

Pohjoismaihin linja-autolla aikovan on odotettava vapaita bussi- ja lauttapaikkoja ainakin ensi viikon keskiviikkoon. Baltian kautta Suomeen voi erittäin hyvällä tuurilla saada paikan sunnuntaina, mutta todennäköisesti matkalipun saa vasta viikon päästä tiistaille. Mikäli tuolloin pääsisi matkaan, perillä Suomessa olisi 1,5 viikon päästä eli ensi viikon perjantaina.

Bussit ja junat tupaten täynnä

Bussit ja Lontoosta Euroopan mantereen puolelle kulkevat lautat ovat nekin tupaten täynnä. Doverin kaupungista Ranskan Calais'n liikennöivät neljä lauttayhtiötä kuljettavat Lontoosta Ranskaan normaalisti noin 30 000 ihmistä päivittäin. Nyt niillä matkustaa päivittäin 63 000 ihmistä. Lauttayhtiöt ilmoittivat eilen, etteivät ne ota ollenkaan uusia varauksia vastaan päiviin.

Lontoosta Pariisiin kulkevat Eurostar-junat ovat saaneet lisävuoroja. Tästä huolimatta niiden tilanne on samankaltainen kuin bussien.

Mikäli matkustaja onnistuu pääsemään pahimman tukoksen yli Lontoosta Ranskaan, odottavat sielläkin samat ongelmat. Tilanne Euroopan liikennevälineissä ei ole lähes yhtään helpompi. Suomeen aikovan matka tyssää viimeistään Saksaan tai Tanskaan. Esimerkiksi Kööpenhaminasta seuraava mahdollinen vapaa junavuoro on varattavissa ensi viikon tiistaille.

Kymmenien metrien jonot lippuluukuille

Bussi- ja junayhtiöt neuvovat ihmisiä varaamaan lippunsa heidän internet-sivujensa kautta, eikä saapumaan toimistoihin tai asemille jonottamaan. Yhtiöiden internet-sivut ovat kuitenkin kaatuneet joko kokonaan tai ovat ylikuormittuneita ja antavat vääriä varaus- ja paikkatietoja. Käytännössä tilanne on se, että juna-asemilla ja bussilippuja myyvien toimistojen lippuluukuilla on kymmenien, jopa satojen metrien jonot.

Kuudes päivä odottamista...

Oma paluuni Lontoosta tyssäsi heti ensimmäisenä ilmasulkupäivänä torstaina. Lentoyhtiöni, EasyJet ilmoitti kentälle päästyäni, että kaikki heidän päivän lentonsa on peruttu. Virkailija neuvoi vaihtamaan netissä lentolipun seuraavalle mahdolliselle vapaalle lennolle. Käytännössä tämä osoittautui mahdottomaksi.

Päätin tässä vaiheessa vaihtaa lentoyhtiötä, ensimmäiset vapaat lennot löytyivät Blue1:lta. Ajattelin helpottuneena, että kotimaisen, ei halpalentoyhtiön toiminta olisi parempaa ja sen kanssa toimiminen helpompaa. Tuota Blue1:n lentoa olen siirtänyt joka päivä eteenpäin, kun lentokentät täällä Lontoossa pysyvät suljettuina.

Sunnuntaina sain SAS:lta tekstiviestin, jonka mukaan SAS:n ja Blue1:n asiakkaille oli lähdössä seuraavana aamuna bussikuljetus Lontoosta Kööpenhaminaan. Soitin kaksi tuntia tauotta annettuun numeroon. Kun pääsin läpi, minulle kerrottiin, että paikat olivat menneet muutamassa minuutissa.

Eilen maanantaina sain soiton Blue1:lta. Minun pyydettiin saapuvan tiistaiksi eli täksi päiväksi Brysseliin, josta Blue1:n bussikuljetus lähtisi kohti Helsinkiä. Mahdoton tehtävä. Seuraava mahdollinen vapaa bussipaikka Lontoosta Brysseliin on ostettavissa ensi viikon maanantaille. Myöhästyisin siis ainakin kuusi vuorokautta.

Tällä hetkellä minulla on kolme matoa koukussa. Olen varannut kahdelta eri yhtiöltä lennot, toiselta huomiselle keskiviikolle, toiselta perjantaille. Lisaksi onnistuin eilen uskomattomalla tuurilla, monen päivän jonottamisen jälkeen saamaan paikan Lontoosta Pariisiin kulkevaan lisäbussivuoroon. Jatkomatka Pariisista Helsinkiin on täysin avoin. Toivon, että Blue1 tässä vaiheessa olisi suopea minua kohtaan ja järjestäisi bussikuljetuksen Pariisista Helsinkiin. Se on kuuleman mukaan selvityksen alla. Lontoosta he eivät pysty bussikuljetusta järjestämään.

Ilman Suomessa olevia apujoukkoja tilanne olisi paljon epätoivoisempi. Täältä käsin nimittäin lentoyhtiöön on lähes mahdotonta saada yhteyttä. Numeroon, johon pyydetään soittamaan, ei koskaan pääse läpi.

Olen saanut tällä reissulla myös uuden parhaan ystävän. Hänen nimensä on Visa-kortti.

Jenni Kivessilta

Lue myös:

    Uusimmat