JulMa avattiin

Julkisten hankintojen sähköinen markkinapaikka, JulMa -portaali avattiin tänään osoitteeseen www.ktm.fi/julma. JulMa on valtion hankintayksiköille ja yrityksille tarjoama apuväline, joka helpottaa hankintatoimeen liittyvien rutiinien pyörittämistä.

JulMa -portaali on julkisten hankintojen sähköinen kauppapaikka. Hankintayksiköt lähettävät palveluun hankintailmoituksia. Palvelu lähettää näistä sähköpostilla tiedon palveluun rekisteröityneille yrityksille. Ilmoituksia ja tarjouspyyntöjä voi käydä myös vapaasti selailemassa. Portaali sisältää lisäksi asiakirjamalleja ja hankintatoimeen liittyvää tietoutta. JulMa on käyttäjilleen ilmainen vuoden 2003 loppuun.

JulMa -projektin erityisenä kohderyhmänä ovat pienet hankintayksiköt sekä pienet ja keskisuuret yritykset, joille hankintatoimen tehostaminen ja tiedonsaannin parantaminen ovat tarpeen. Tiedonvaihtokanavan avulla pyritään vastaamaan hankintatoimen sähköistämiselle eri tahoilta asetettuihin tavoitteisiin.

Pilottivaiheen aikana palvelua kehitetään käyttäjien toiveiden ja näkemysten mukaiseksi. JulMa:an voidaan jatkossa liittää erilaisia maksuttomia ja maksullisia lisäarvopalveluja. Tällaisia ovat esimerkiksi pääsy kansainvälisille sähköisille markkinapaikoille, erilaiset logistiikkapalvelut sekä hankintayksiköiden yhteistyön mahdollistavat toiminnot.

Julkiset hankinnat ovat viranomaisten ja julkishallintoon kuuluvien yksiköiden tavara- ja palveluhankintoja sekä rakennusurakoita. Niiden taloudellinen merkitys on suuri. Suomessa julkisen sektorin on arvioitu tekevän hankintoja noin 100 miljardilla markalla vuosittain. Kuntaliiton arvion mukaan pelkästään kuntasektorilla tehdään päivittäin10 000 hankintapäätöstä.

Julkisten hankintojen sähköinen tiedonvaihtokanava JulMa on kauppa- ja teollisuusministeriön vetämä ja valtiovarainministeriön rahoittama hanke. Hanke on myös valtion hankintatoimityöryhmän ja kauppa- ja teollisuusministeriön yrittäjyyshankkeen alainen pilotti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat