Henri Alén: Ritari Ässällä päärooli lapsuuteni ainoassa kotiarestissa

Huippukokki Henri Alénilla on paljon Ritari Ässä muistoja. Ikäistensä lailla hän fanitti ja seurasi sarjaa silmä kovana.

Julkkiskokki Henri Alén pääsee idolinsa haastateltavaksi David Hasselhoff show'ssa. Alén kertoo, että Ritari Ässällä oli iso vaikutus hänen elämäänsä nuorena.

Nuorikon vanhemmatkin ymmärsivät miten tärkeä ohjelma on nuorelle pojalle. Erityisesti Henri Alénin äiti oivalsi, miten nuorta miestä saa sarjan avulla ojennettua.

– Olimme kavereiden kanssa skeittaamassa ja myöhästyin kotiintuloajasta. Äitini määräsi minut kotiarestiin ja kielsi katsomasta seuraavaa Ritari Ässä -jaksoa, muistelee Alén.

Sosiaalisesti lahjakkaalla nuorella kokinalulla oli todella hyvät välit isosiskoonsa, ja hän saikin kierrettyä hänelle asetetun rangaistuksen.

– Isosiskoni huoneessa oli televisio. Hän salakuljetti minut sinne ja sain katsoa minulle niin tärkeän Ritari Ässän, naureskelee mestarikokki.

Sisaruksilla yhteispeli toimi hyvin ja avunanto oli molemminpuolista. Henri Alén ei ottanut opikseen vaan myöhästeli kotiintuloajoista tämän jälkeenkin.

– En todellakaan oppinut siitä. Edelleen venytin kotiintuloaikoja. Meillä oli isosiskon kanssa diili. Mä en kertonut ketä poikia hänen luonaan käy ja hän avusti minua, jos tulin myöhässä kotiin, pohtii Alén lämpimiä välejä siskoonsa.

David Hasselhoff Show torstaisin kello 21:00 Subilla.

Lue myös:

    Uusimmat