Julkkikset surevat Jacksonia

Michael Jacksonin poismeno on järkyttänyt fanien lisäksi myös musiikkimaailman tähtiä.

Kuolemasta järkyttyneet tähdet ovat ylistäneet Jacksonin merkitystä musiikkimaailmalle ja heille itselleen. Julkisuuden henkilöiden mukaan Jacksonin poismeno merkitsee yhden merkittävimmän artistin menetystä.

"Menetin pikkuveljeni tänään ja osa sielustani lähti hänen mukanaan." Quincy Jones, Jacksonin menestyneimpien levyjen tuottaja.

"Olen hyvin surullinen ja hämmentynyt. Sydämeni särkyy hänen lastensa vuoksi. Lapset olivat hänelle kaikki kaikessa." Lisa Marie Presley, Jacksonin ensimmäinen vaimo, Elviksen tytär.

"Hän on ollut inspiraatio useille sukupolville. Tulen aina vaalimaan muistoissani niitä hetkiä, jotka jaoin hänen kanssaan lavalla ja kaikkia niitä asioita, joita opin häneltä musiikista." Justin Timberlake, Michaelilta paljon vaikutteita saanut artisti.

" Michael Jackson näytti minulle, kuinka rytmin voi oikeasti nähdä. Hän herätti musiikin eloon. Tulen ikävöimään häntä." Sean "Diddy" Combs, rap-artisti.

"Hänen lahjakkuutensa, ihmeellisyytensä ja mysteerinsä tekivät hänestä legendan." Steven Spielberg, ohjaaja, tuottaja.

"Popin historiasta löytyy kolme ikonia: Sinatra, Elvis ja Michael. He määrittelevät koko pop-kulttuurin." Tommy Mottola, Sony Musicin entinen johtaja, julkaisi Jacksonin levyjä 16 vuoden ajan.

" Olen aina ihaillut Michael Jacksonia. Maailma on menettänyt yhden parhaista, mutta hänen musiikkinsa elää ikuisesti." Madonna.

" Ainutlaatuinen Michael Jackson on vaikuttanut musiikkiin enemmäin kuin kukaan muu artisti musiikin historiassa.Hän oli maaginen, hän oli kaikkea sitä, mitä me muut tavoittelelmme olevamme. Hän tulee aina olemaan popin kuningas." Beyonce, laulaja

" Olen murtunut, hyvin hyvin surullinen. Rukoilen, että hänen sielunsa on nyt taivaassa." Uri Geller, jacksonin läheinen ystävä.

Näyttelijä Elisabeth Taylor, joka oli yksi Michael Jacksonin pitkäaikaisin ja läheisin ystävä ei ole surultaan kyennyt kommentoimaan artistin poismenoa.

(MTV3- Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat