Julkisuudessa ryvettynyt tähti teki oudot talokaupat

Oscar-voittaja Reese Witherspoon osti kolmannen talonsa samasta naapurustosta.

Hiljattain poliisin kanssa kahnauksiin joutunut näyttelijä Reese Witherspoon on etsinyt pitkään uutta taloa, johon tähden viiden hengen perhe mahtuisi. Lähteiden mukaan Witherspoon ja aviomies Jim Toth etsivät uutta taloa 11–15 miljoonan euron hintaluokasta, mutta päätyivätkin jostain syystä ostamaan 2,2 miljoonalla eurolla talon samasta Brentwoodissa sijaitsevasta naapurustosta, josta he omistavat jo kaksi kiinteistöä.

Ensimmäisen Brentwoodin talonsa aidatun yhteisön sisältä Witherspoon osti silloisen aviomiehensä Ryan Phillippen kanssa vuonna 2003. Toisen talonsa Witherspoon osti vuonna 2009 erottuaan Phillippestä. Tähti kuitenkin hävitti talon maan tasalle ja maisemoi uudesta ostoksestaan takapihan jo olemassa olevalle talolleen.

Viimeisimpänä ostettu talo kuului ennen NCIS-näyttelijä Mark Harmonin äidille, Elyse Knoxille. Vuonna 1956 rakennettu talo on täydellisen tavallinen, yksikerroksinen talo, jossa on kolme makuuhuonetta, kolme kylpyhuonetta sekä erillinen makuu- ja kylpyhuone kotiapulaiselle. Talossa on 283 neliömetriä. Lisäksi pihalta löytyy uima-allas, kahden auton autotalli sekä erillinen vierastalo. Ei ole selvillä, mitä tähti aikoo uudella kiinteistöllään tehdä.

Witherspoon on myös laittanut . Lisäksi tähti omistaa talon Nashvillessa. Blondin kosto -elokuvistakin tutun Witherspoonin perheeseen kuuluvat aviomiehen lisäksi parin yhteinen Tennessee-poika sekä Witherspoonin lapset liitosta Phillippen kanssa, Ava ja Deacon.

Witherspoon joutui hiljattain pidätetyksi, kun Toth jäi kiinni rattijuopumuksesta vaimo kyydissään ja tähdelle tuli sanaharkkaa poliisin kanssa.


LUE MYÖS:


Hannakaisa Taskinen/Jokakoti.fi

Lähde: Real Estalker/dailymail.co.uk

Kuvat: Splash News

Lue myös:

    Uusimmat