Julkisille hankinnoille kunnianhimoiset ympäristökriteerit

Hallitus asetti tänään kunnianhimoiset tavoitteet ympäristöasioiden huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa.

Vuoteen 2015 mennessä kaikissa valtion - siis ministeriöiden, valtion virastojen ja korkeakoulujen - hankinnoissa on otettava tuotteiden ja palvelujen ympäristövaikutukset huomioon. Tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja ympäristökuormituksen pienentäminen.

- Tähän saakka pelkkä hinta on ohjannut liikaa hankintoja. Nyt velvoitetaan jämäkämmin ottamaan ympäristöasiat huomioon. Ympäristötavoitteiden asettaminen hankinnoille edistää ympäristöystävällisten tuotteiden ja palvelujen pääsyä markkinoille, vakuuttaa ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.).

Kuntia valtio ei voi pakottaa noudattamaan samoja periaatteita. Hallitus kuitenkin suosittelee, että kunnat ottaisivat hankinnoissa ympäristön huomioon. Vuonna 2015 puolet kuntien hankinnoista pitäisi tehdä ympäristöperustein.

Luomua lautaselle valtion keittiöissä

Hallituksen periaatepäätöksessä linjataan, että valtion keittiöissä pitäisi tarjota entistä useammin luomu- , kasvis- ja sesonkiruokaa. Vuonna 2010 sitä pitäisi olla tarjolla kerran viikossa ja 2015 kaksi kertaa viikossa.

- Ei pidä tyytyä siihen, että luomu on aina kallista. Kysynnän kasvun myötä tuotantoketju paranee ja hintakin voi laskea. Tietenkin pitää ymmärtää, että helmikuussa suomalainen tomaatti ei taatusti ole elinkaareltaan vähäpäästöisin vaihtoehto ja silloin pitää valita jokin muu, pohtii ministeri Lehtomäki.

Valtion uudisrakentamisessa siirrytään passiivienergiataloihin vuoteen 2015 mennessä. Jo ensi vuonna yritetään täyttää matalaenergiatalon kriteerit. Vuokrattavilta tiloilta vaaditaan A-luokan energiatehokkuutta.

- Jotta ympäristömyönteisten hankintojen teko käytännössä onnistuisi, perustetaan energiansäästön palvelukeskus Motivaan yksikkö, josta saa neuvoja ympäristöystävällisten hankintojen tekemiseen ja tarjouskilpailun käytännön toteuttamiseen. Apua tarjotaan siis yhdeltä luukulta, jotta tiedon saanti olisi riittävän helppoa, kertoo ministeri Lehtomäki.

Uusiutuva sähkö käyttöön

Valtion keskushallinnossa siirrytään uusiutuvilla energianlähteillä tuotettuun sähköön. Valtion ostamasta sähköstä pitää vähintään 30 prosenttia olla uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua vuonna 2010. Vuonna 2016 luvun pitää olla jo 60 prosenttia. Julkisen sektorin osuus Suomen sähkönkulutuksesta on kuusi prosenttia.

Valtion autohankinnoissa ryhdytään suosimaan vähäpäästöisiä autoja. Lisäksi kaikki valtionhallinnon kuljettajat passitetaan taloudellisen ja ennakoivan ajotavan koulutukseen.

Matkustusta yritetään vähentää esimerkiksi lisäämällä puhelin- ja videoneuvotteluja.

- Tärkeimmissä kokouksissa pitää tietenkin edelleen käydä, mutta valtuuskunnan kokoa voi pienentää. Ei kaikkien aina tarvitse olla siellä paikan päällä, linjaa Lehtomäki.

Kaikkiaan julkisten hankintojen arvo on Suomessa 27 miljardia euroa vuodessa eli 15 prosenttia bruttokansantuotteestamme. Siitä kuntien osuus on kolme neljäsosaa ja valtion yksi neljäsosa.

- Julkisilla toimijoilla on 27 miljardia syytä tehdä ympäristön kannalta kestäviä hankintoja. Samalla haluamme näyttää esimerkkiä ja kannustaa yrityksiä ympäristöteknologian kehittämiseen, perustelee Paula Lehtomäki.

Lue myös:

    Uusimmat