Julkinen sektori lakkoilee Ranskassa

Ranskassa postit lakkoilevat tänään. Huomenna pitkäksi ennakoituun lakkosumaan yhtyvät rautatiet, sairaalat ja voimalaitokset.

Postin työntekijät aloittivat tänään Ranskassa laajan julkisen sektorin lakkojen sarjan vuorokauden mittaiseksi suunnitellulla työnseisauksella. Lakoilla vastustetaan presidentti Jacques Chiracin talousuudistuksia. Postin työntekijäliitot vastustavat hallituksen suunnitelmia postinjakelun yksityistämiseksi.

Pariisissa poliisi ja lakkolaiset ottivat yhteen entisen sisä- ja talousministerin Nicolas Sarkozyn asunnon edustalla. Käsikähmä syntyi, kun mielenosoittajajoukko pyrki asunnon eteen pystytetyn aidan yli, silminnäkijät kertoivat.

Huomenna lakot laajenevat sairaaloihin ja voimalaitoksiin sekä torstaina kouluihin ja virastoihin. Myöhään torstaina lakon on tarkoitus laajeta rautateille niin ikään vuorokauden mittaiseksi seisaukseksi.

Lakkojen nähdään testaavan paitsi maan hallituksen sitkeyttä, myös ammattiliittojen kykyä saada väkensä liikkeelle pitkän hiljaisuuden jälkeen. Parisien-lehden kyselyn mukaan kaksi kolmannesta ranskalaisista on lakkoilijoiden puolella.

Ranskan keskustaoikeistolainen hallitus on suunnitellut muun muassa joustoa 35 viikkotyötunnin ylärajaan sekä valtio-omisteisen postin kilpailuttamista ja osittaista yksityistämistä.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat