Mainos

Jukka Rasila jää pois Kingistä: Harmittaa vietävästi!

MTV3-kanavalla alkuvuodesta alkava Kingi on uusi lauantai-iltojen suora komediashow, jossa on mukana iso joukko suosittuja näyttelijöitä.

Ohjelmassa nähdään MTV3-kanavan Putouksessa mukana olleet näyttelijät eli Armi Toivanen, Krista Kosonen, Riku Nieminen, Aku Hirviniemi, Jussi Vatanen, Jaakko Saariluoma ja Iina Kuustonen. Joukosta puuttuu vain Jukka Rasila.

– Ei ole aikataulullisesti mahdollista, että osallistuisin Kingiin. Minulla menee työt päällekkäin. Ei voi mitään, Rasila avaa tilannettaan. 

Tälläkin hetkellä hänellä on käynnissä kolme eri näytelmää ja kiirettä riittää.

– Harmittaa ihan vietävästi, kun ei pääse kavereiden kanssa leikkimään. Vaikka olen asian jonkun aikaa tiennyt, on ollut vaikea luopua tästä. On kuitenkin täysi mahdottomuus olla kahdessa paikassa samaan aikaan, Rasila sanoo.

Hän muistuttaa, että sopimuksille ei voi mitään ja useat hänen tämän hetkisistä töistään ovat pyörineet teatterissa jo useamman vuoden eikä loppua näy.

– Ihan hirvittää, kun katson kalenteriani. Esimerkiksi ensi viikolla minulla on kahdeksan näytöstä ja seuraavalla seitsemän. Onhan tämä jatkuvasti sellaista kieltäytymistä. Minulla on jo sopimukset vuoden 2015 ja 2016 kesistäkin, ja silti tulee pyyntöjä. Näin ne menevät ristiin. Mieluummin tietysti näin päin, että on liikaa töitä, Rasila sanoo.

Hän lupaa kuitenkin ehdottomasti seurata kollegoidensa työtä uuden ohjelman parissa ja toivoo, että pääsisi jopa paikan päälle.

– Olisi mielenkiintoista nähdä katsomosta, miltä kollegoiden työ näyttää, kun itse on ollut joidenkin kanssa lavalla jopa viisi talvea, Rasila lopettaa.

Kingi MTV3-kanavalla keväällä 2015.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja