Jukka Jalonen laukoi poikkeuksellista tekstiä – nuori liigatähti yllättyi: ”En osannut yhtään odottaa”

Leijonien tämän viikon EHT-turnauksen joukkueessa nähdään muutamia ensikertalaisia, joista yksi on Ilveksen ja Liigan nuori tähtihyökkääjä Matias Maccelli. Nuorten MM-kisoihin kovin odotuksin lähtenyt Maccelli ei osannut odottaa lainkaan yhteydenottoa Jukka Jaloselta.

– En tiennyt, että kuka sieltä soittaa, Maccelli muistelee MTV Urheilulle.

– Sitten kuulin, että se on Jukka Jalosen ääni. Huikea fiilis. Aika sanoinkuvailematonta, että miltä se puhelu tuntui.

Maccelli oli lähtökohtaisesti Suomen alle 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueen kantavia voimia. Itse turnauksessa Maccelli ei saanut aivan parastaan irti, minkä hän itsekin myöntää.

– Olisi voinut paremminkin mennä. Oli vähän vaikeuksia saada kiekko sisään. Sitä kautta olisin voinut auttaa joukkuetta enemmän.

Tätä kautta Jalosen puhelu pääsi yllättämään.

– Kyllä. Ne eivät olleet mitkään huippukisat. En osannut yhtään odottaa sen puolesta, että tulisi kutsu A-maajoukkueen mukaan. Pelit eivät menneet niin hyvin siellä omasta mielestäni, Maccelli miettii.

Ylistyssanat

Jalonen pääsi yllättämään Maccellin toisenkin kerran. Ruotsin EHT-turnauksen joukkueen julkistustilaisuuden yhteydessä kaksinkertainen MM-kultavalmentaja laukoi varsin poikkeuksellista tekstiä, kun hän intoutui hehkuttamaan Maccellia.

– Hän on ihan huikea pelaaja. Liigassa ei ole varmaan ketään samanlaista tai saman tason pelaajaa kuin hän, jos puhutaan kiekolla pelaamisesta. Jos miettii niitä elementtejä, joita hän tuo esille Liigassa illasta toiseen – ne ovat NHL-tasoa. Pidän hänestä pelaajana tosi paljon ja hän vaikuttaa muutenkin hyvältä tyypiltä. Hän on erittäin rohkea ja luova tapaus. Hän pystyy pitämään kiekkoa, mikä on haastavaa nykypäivän jääkiekossa, Jalonen ylisti.

Maccellin mukaan hän oli kuullut ”juttuja” Jalosen kommenteista, mutta hän ei ollut itse niitä lukenut.

Miltä nuo kehut tuntuvat?

– Tosi hienolta. Miettii, että tuollainen luotsi, joka on valmentanut monia hyviä pelaajia... ja sitten kuulee itsestään tuollaisia juttuja. Olen seurannut pienempänä, kun hän on valmentanut muita pelaajia ja hän on menestynyt niiden kanssa. Iso juttu, Maccelli sanoo hymyissä suin.

Kovin haaste

Maccelli aloittaa Ruotsin EHT-turnauksen kahden maailmanmestarin viereltä. Tiistain harjoituksissa hän muodosti ketjun yhdessä Juhani Tyrväisen ja Jere Sallisen kanssa.

– Siinä on helppo pelata. Kaksi hyvää pelimiestä, jotka molemmat vaikuttavat todella hyviltä äijiltä. Ei mitään pahaa sanottavaa, Maccelli kehaisee.

Nuorten MM-kisoissa Maccelli pääsi haastamaan itsensä muun muassa Ruotsin, Kanadan ja USA:n nimekkäitä joukkueita vastaan.

Torstaina haastetaso nousee vielä pykälää ylemmäs. Vastaan kun asettuu KHL-ammattilaisista rakentuva Venäjän joukkue.

– Kovin haaste, mitä omalla urallani on tähän asti ollut. Pääsee mittamaan, että millä tasolla sitä itse menee nyt, Maccelli pohtii.

Mitä aiot näyttää A-maajoukkuetasolla?

– Omaa peliä eli kiekossa pysymistä ja sitä, että pystyn luomaan paikkoja. Ja jos saisimme tässä turnauksessa pari maalia enemmän kuin tuolla junnuturnauksessa, missä ne jäivät tekemättä. Se olisi hieno juttu, Maccelli sanoo tulevasta.

Lue myös:

    Uusimmat