Juho Lipsanen jättää TeliaSoneran

Teleoperaattori TeliaSoneran johdossa kolme vuotta toiminut Juho Lipsanen jättää yhtiön.

Yhtiön Business Services -yritysmyyntidivisioonan johtajana työskennellyt Lipsanen jättää tehtävänsä oltuaan kolme vuotta yhtiön palveluksessa.

Hän aloitti TeliaSonerassa vuonna 2005 TeliaSonera Finlandin toimitusjohtajana.

Lipsasen mukaan kolme viime vuotta ovat olleet hyvin innostavaa ja antoisaa aikaa.

- Tuen voimakkaasti oman myyntiorganisaation perustamista yritysasiakkaille. TeliaSoneran toimitusjohtaja Lars Nyberg ja minä olemme kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että voisin hyödyntää osaamistani ja kokemustani paremmin jossakin muussa tehtävässä. Sellaista tehtävää ei TeliaSonerassa tällä erää ole, joten olemme sopineet, että jätän konsernin, Lipsanen sanoo yhtiön tiedotteessa.

TeliaSoneran mukaan Lipsanen hoitaa TeliaSonerassa muutamia projekteja heinäkuun loppuun asti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat