Juhlajuomat ehtii hakea vielä uudenvuodenaattona

Uudenvuodenaatto aiheuttaa ylihuomenna muutoksia niin kauppojen kuin liikenteen aikatauluihin.

Kauppoihin ehtii vielä aattonakin. Ne saavat olla auki aattona kello 7-18. Uudenvuodenpäivänä kaupat ovat kiinni. Kioskit, huoltoasemat ja haja-asutusalueiden kaupat voivat kuitenkin olla auki tällöinkin.

Pankkien konttorit suljetaan uudenvuodenaattona kello 13. Seuraavan kerran pankit ovat auki perjantaina normaaliaikataulujen mukaan.

Alkot ja postit ovat uudenvuodenpäivänä kiinni. Aattona Alkot palvelevat kello 9-18, ja postit ovat auki kello 16:een asti. Helsingin pääpostissa voi asioida iltakuuteen saakka.

Kaukoliikenteessä muutoksia

Kaukoliikenteen linja-autot ajavat aattona keskiviikkovuorot, minkä lisäksi voidaan ajaa erilliset perjantaivuorot.

Uudenvuodenpäivänä ajetaan S-vuorot. Perjantaina 2. tammikuuta ajetaan perjantaivuorot, mutta erilliset perjantaivuorot voidaan olla myös ajamatta.

Aikataulut voi tarkistaa linja-autoasemilta, verkosta osoitteesta www.matkahuolto.fi ja Matkahuollon palvelunumerosta 02004000.

Kaukoliikenteen junat kulkevat aattona keskiviikon aikataulun mukaan muutamin poikkeuksin. Uudenvuodenpäivänä junat kulkevat sunnuntaiaikataulujen mukaan, mutta liikenteessä on lisävuoroja ja joitain peruutuksia.

Vuorot voi tarkistaa osoitteesta www.vr.fi, juna-asemilta sekä VR:n puhelinpalvelusta numerosta 060041900.

Liikenne vilkastuu pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudun ja Helsingin sisäinen liikenne kulkee aattona perjantaiaikataulun mukaan.

Yöbussit kulkevat tavanomaista viikonloppua myöhempään, ja liikenteessä on lisälähtöjä. Metro kulkee kaksi tuntia tavallista pidempään.

Kampin bussiterminaali suljetaan uudenvuodenyönä kello 2.30, minkä jälkeen Espoon bussit lähtevät Kampintorilta.

Lähijunien liikennöinti jatkuu läpi yön kaikilla rataosuuksilla. Aamukuudesta alkaen junat kulkevat sunnuntaiaikataulun mukaan.

Uudenvuodenpäivänä joukkoliikenne ajetaan sunnuntain mukaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat