Juhannustietoa: Joukkoliikenne toimii, tulta varottava

Juhannuskokon polttaminen jää haaveeksi tämänhetkisten tietojen mukaan kymmenessä maakunnassa kuivuuden vuoksi.

Metsäpalovaroitus uhkaa estää kokkojen polttamisen tänä juhannuksena Ahvenanmaalla, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Uudellamaalla, Itä-Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa sekä Etelä-Savossa.

Paloviranomainen voi myöntää turvalliseen paikkaan poikkeusluvan, vaikka metsäpalovaroitus olisikin voimassa. Kokon polttamiseen tarvitaan kuitenkin aina maanomistajan ja paikkakunnasta riippuen paloviranomaisten lupa.

Alkot auki, pankit kiinni

Kaukoliikenteen linja-autot ajavat tänään lauantain aikataulujen mukaan kello 14:ään asti. Kaukojunat kulkevat tänään ja huomenna lauantaiaikataulujen mukaan.

Juhannus tuo muutoksia esimerkiksi kauppojen, pankkien ja postien aukioloaikoihin. Kaupat ovat avoinna tänään kello 7-13. Huomenna kaupat ovat kiinni. Postit ja pankit ovat kiinni jo tänään.

Alkon myymälät sen sijaan palvelevat tänään kello 9-13. Juhannusviikolla mietojen juomien myynti tuplaantuu Alkon myymälöissä normaaliviikkoon verrattuna. Siiderien menekki kasvaa juhannusviikolla jopa kolminkertaiseksi.

Suomalainen ostaa juhannusjuomia Alkosta keskimäärin 165 markalla. Eniten juhannuskoriin ostetaan siidereitä, valkoviinejä sekä erilaisia boolien raaka-aineita.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat