Juhannusmuistio – Pidä nämä mielessä

Keskikesän juhlaa, juhannusta vietetään tänä vuonna siten, että juhannusaatto on perjantaina 21.6. Ohessa on koottuna juhannuksen ajan aukioloaikoja ja poikkeuksia.

Liputus

Juhannus on samalla Suomen lipun päivä ja virallinen liputuspäivä. Liputus alkaa perjantaina kello 18 ja lippua pidetään salossa yhtäjaksoisesti lauantain juhannuspäivään kello 21 asti.

Kaupat

Kaupat saavat olla perjantaina avoinna kello 7—12. Lauantaina kaupat ovat kiinni. Sunnuntaina enintään 400 neliön kokoiset kaupat saavat olla auki vapaasti, sitä suuremmat kaupat saavat olla auki kello 12-18.

Poikkeuksen tekevät huoltoasemat, kioskit sekä haja-asutusalueen liikkeet, jotka saavat itse päättää aukioloistaan.

Alkot

Alkot ovat avoinna torstaina normaalisti kello 9–20, perjantaina kello 9–12. Lauantaina ja sunnuntaina Alkot ovat kiinni.

Postit

Postin omat myymälät sulkeutuvat juhannusaaton aattona, torstaina viimeistään kello 18. Perjantaina ja lauantaina Postin omat myymälät ovat kiinni.

Helsingin Pääposti on juhannusaattona auki kello 12 asti. Juhannuspäivänä myös Helsingin Pääposti on kiinni.

Kokon polttaminen

Kokkoa ei saa polttaa, mikäli voimassa on Ilmatieteen laitoksen antama metsäpalovaroitus. Kokon polttamiseen tarvitaan myös maanomistajan lupa.

Junaliikenne

VR:n kaukoliikenteen junat kulkevat juhannuksena poikkeusaikataulujen mukaisesti.

Pääsääntöisesti junat kulkevat torstaina perjantain aikataulujen mukaan. Juhannusaattona junat noudattavat lauantain aikatauluja. Lauantaina ja sunnuntaina noudatetaan sunnuntain aikatauluja. Pääsäännöstä on kuitenkin lukuisia poikkeuksia.

Kaikki päiväjunat Seinäjoen ja Kokkolan välillä on peruttu lauantaina ratatöiden vuoksi.

Lähiliikenteen juniin juhannus ei aiheuta suuria muutoksia. Juhannusaattona liikennöidään lauantaiaikataulujen mukaisesti. Lauantaina ja sunnuntaina, noudatetaan sunnuntain aikatauluja.

Bussiliikenne

Juhannus aiheuttaa muutoksia myös bussiaikatauluihin. Erityisesti juhannusaaton iltana sekä juhannuspäivänä vuoroja liikennöidään rajoitetusti.

Torstaina bussit liikennöivät aikataulujen mukaan, mutta lisänä saattaa olla osa perjantaivuoroista.

Perjantaina noudatetaan lauantain aikatauluja. Kello 13 jälkeen lähtevää liikennettä on kuitenkin rajoitetusti.

Lauantaina vuoroja ajetaan rajoitetusti. Sunnuntaina liikenne palaa normaaliksi, mutta joitakin aamuyön vuoroja voi vielä olla peruutettu.

Autoliiton tiepalvelu

Autoliiton tiepalvelukeskus auttaa vuorokauden ympäri auton kanssa pulaan joutuneita numerossa 0200-8080.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat