Juhannusliikenne sujunut odotettua paremmin

Tiiviissä jonoissa kuljettiin tosin iltapäivällä etenkin idän ja pohjoisen liikenteessä. Liikkumista hidastivat entisestään päivän aikana sattuneet pienet peltikolarit.

Myös Keuruulla sattunut liikenneonnettomuus muutti hetkeksi liikenteen kulkua, kun kantatie 58 jouduttiin sulkemaan ja ohjaamaan liikenne vanhalle Mäntäntielle.

Juhannuksen menoliikenteessä valtatie seitsemän alkoi ruuhkautua heti puolenpäivän jälkeen, samoin nelostie Lahteen. Porvoosta Koskenkylän suuntaan liikenne pysyi vilkkaana iltamyöhään saakka, sumppupaikka oli niin ikään Lahden ja Vierumäen välillä. Muualla tilanne hellitti iltakahdeksan aikaan.

Pohjoisen ja idän ruuhkahuiput hellittivät jo ennen iltakuutta, vaikka liikenne pohjoiseen jatkuikin vilkkaana aina iltakymmeneen. Länsi-Suomessa ruuhkahuippu oli vain hetkellinen valtatie yhdellä kello 18 ja 19 välillä, jolloin esimerkiksi Inkoon kohdalla päästiin noin 1300 autoon tunnissa.

Kolmostiellä ylitettiin viimevuotiset ennätykset, sillä autoja kulki lähes 3000 tunnissa. Lahteen päin ajoi parhaimmillaan noin 1400 autoa tunnissa. Ruuhkaisinta oli kello 16:n ja 17:n aikaan. Lahdentiellä liikennettä on ruuhkan helpottamiseksi ohjattu rinnakkaistielle eli vanhalle Lahdentielle. -Vuosi sitten nelostie ruuhkautui moneksi tunniksi todella pahasti. Sen opetukset varmasti muistetaan ja on käytetty tieverkkoa tasaisemmin, sanoo liikennetiedottaja Eeva-Liisa Toivonoja Tielaitokselta liikenteen tiedotuskeskuksesta.

Nelostien liikennettä ohjattiin valtatie kolmelle Hämeenlinnaan ja sieltä valtatie kymmentä ja kantatie 53:a Padasjoelle sekä edelleen Keski-Suomeen.

Tampereella puuroutui kehä

Tampereen läntisellä kehätiellä liikenne tukkeutui pahoin tänään iltapäivällä. Ruuhkahuippu kesti runsaan tunnin, jolloin autojonot matelivat hyvin hitaasti. Autosumaa pahensivat Pirkkalassa Rajasalmen sillan tuntumassa sattuneet lievät kolarit. Rekka-auto töytäisi polkupyöräilijää ja henkilöautot kolhivat toisiaan peräänajossa.

Kymenlaaksossa liikenne oli iltapäivän lopulle saakka vilkasta niin maalla kuin merelläkin, mutta sujui silti ongelmitta. Myös Vaalimaan raja-asemalla liikenne hiljeni iltaa kohden.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat