Juhannusbileet karkasivat käsistä - 22-vuotias syytteessä tunkeilijan taposta

Syyttäjä vaatii 22-vuotiaalle miehelle yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta juhannusaattona Helsingin Tapanilassa tapahtuneesta taposta. Lisäksi miehen siskolle vaaditaan ehdollista rangaistusta pahoinpitelystä.

Nuoret olivat järjestäneet juhannusjuhlat kerrostaloasunnossa. Bileisiin oli alun perin kutsuttu vain pieni vierasjoukko, johon molemmat syytetyt kuuluivat. Jossain vaiheessa bileisiin oli kuitenkin saapunut myös pieni joukko nuoria, joita ei ollut kutsuttu.

Kuokkavieraista huolimatta juhlat olivat jatkuneet ilman välikohtauksia noin tunnin ajan, kunnes kutsumattomilla vierailla oli tullut riitaa asunnon omistajan kanssa.

- Aluksi tuli suusanallista riitaa asunnon omistajan kanssa, ja jossain vaiheessa syytetty tuli siihen avuksi, kuvaili kihlakunnansyyttäjä Anssi Hiivala. Syntyi tappelu syytetyn ja toisen miehen välillä.

Toinen isku tappava

Syytteessä oleva nuori nainen oli puuttunut tilanteeseen ja syyttäjän väitteen mukaan lyönyt lasisella pullolla yhtä tunkeilijoista suuhun. Tämän jälkeen 22-vuotias mies oli tullut siskonsa ja asunnon omistajan avuksi ja pyytänyt kutsumattomia vieraita pikaisesti lähtemään tai tapahtuu "jotain kauheaa".

Ilmeisesti uhkausta tehostaakseen 22-vuotias oli hakenut 19-senttiä pitkän keittiöveitsen ja tullut sen kanssa asunnon ulko-ovelle varmistaakseen, että kutsumattomat vieraat todella lähtevät pois.

Syyttäjän mukaan yksi poislähtijöistä oli kuitenkin ilmeisesti provosoitunut veitsestä ja alkanut väitellä 22-vuotiaan kanssa. Samassa 22-vuotias löi uhriaan voimalla kahdesti: ensin navan tuntumaan ja sitten sydämen kohdalle. Iskuista toinen oli tappava.

Kuoli ystävänsä syliin

Uhri oli vielä lähtenyt asunnosta ja ystävänsä tukemana päässytkin pari kerrosta alaspäin, jonne hän tuupertui ja kuoli.

- Hän vuosi voimakkaasti verta ja yritin koko ajan pitää hänet sylissä, mutta en pystynyt koska hän oli niin voimaton ja tajuton siinä tilanteessa. Kävelimme vähän matkaa, ja sitten hän tippui kädestäni, menehtyneen ystävä kertoi oikeudessa.

Puukotuksessa käytetty keittiöveitsi löytyi myöhemmin kerrostalon pihalta, jonne 22-vuotias oli heittänyt sen puukotuksen jälkeen parvekkeelta.

22-vuotias mies myöntää syyllistyneensä hätävarjelun liioittelun seurauksena tapahtuneeseen tappoon. Miehen sisko sen sijaan kiistää lyöneensä tunkeilijaa olutpullolla suuhun.

Puukotuksessa kuolleen nuorukaisen omaiset vaativat hautauskulujen lisäksi yhteensä 27 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Syytetty myöntää korvausvaatimukset oikeiksi.

Lue myös:

    Uusimmat