Juhannusaattona lämpimintä lounaassa, viikonloppuna hellettä – alueelliset ennusteet

Sää lämpenee juhannuksen aikaan koko maassa. Myös sade- ja ukkoskuuroja on liikkeellä.

Tänään torstaina on vielä viileä päivä. Sateita liikkuu iltapäivän ja illan aikana maan etelä- ja keskiosan yli itään.

Huomenna juhannusaattona sää alkaa lämmetä lounaasta alkaen. Itä- ja Pohjois-Suomessa tulee heikkoja sateita aamu- ja iltapäivän aikana.

– Etelässä ja lännessä lämpötila kohoaa päivän mittaan yli 20 asteeseen, Lounais-Suomessa voidaan päästä jossain jo hellelukemille. Idän ja pohjoisen pilvisillä alueilla lämpötilat jäävät 15-20 asteeseen, ennustaa MTV3:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Juhannusyö alkaa pääasiassa poutaisena ja selkeänä. Lämpötilat ovat enimmäkseen 10-15 asteessa, Itä-Lapissa on viileämpää. Aamuyön aikana Ruotsista on saapumassa sade- ja ukkoskuuroja läntiseen Suomeen.

Viikonloppuna hellettä ja ukkosia

Juhannuspäivänä sää lämpenee jo koko maassa. Lämpötilat kipuavat yli 20 asteeseen Etelä-Lapin korkeudelle asti, maan etelä- ja keskiosassa paikoin 25 asteen tienoille.

Sade- ja ukkoskuurojen alue liikkuu päivän aikana lännestä kohti itää. Sade voi olla ajoittain rankkaa. Myös Lapin yli itään on liikkeellä sadekuuroja.

Sunnuntaina lämpenee entisestään.

– Etelä- ja Keski-Suomessa päästään jo melko yleisesti hellelukemille, paikoin aina 27-28 asteeseen saakka. Keski-Lapin korkeudelle asti ollaan yli 20 asteessa, mutta pohjoisempana jäädään 15 asteen tuntumaan, sanoo Markus Mäntykannas.

Itä- ja Kaakkois-Suomessa voi kehittyä sunnuntaina iltapäiväkuuroja, joihin voi liittyä myös ukkosia. Keski- ja Pohjois-Lappiin ennustetaan sadekuuroja ja runsaampaa pilvisyyttä sunnuntaille.

Juhannuksen sääennusteet löydät MTV3:n sääsivustolta. Sivustolla ovat muun muassa paikkakuntakohtaiset ennusteet, sadetutka, viikon sää ja merisää.

Katso juhannuksen alueelliset ennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat