Juhannusaatto monin paikoin aurinkoinen - katso oman alueesi sääennuste

Juhannusaatto on aurinkoinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Lämpötilat ovat 20 asteen tienoilla, paikoin sen ylikin. Pohjoisessa on pilvistä ja viileämpää.

– Juhannus näytti pitkään epävakaiselta. Suomi on kuulunut viime aikoina matalapaineiden reitille, mutta juuri juhannukseksi korkeapaine hivuttautui matalapaineiden väliin ja pelasti juhannuksen sään, toteaa MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Juhannusaaton lämpimimmät paikat ovat eteläisen Suomen sisämaassa ja Turun seudulla, joissa päästään 21-23 asteeseen. Oulu-Joensuu-linjan pohjoispuolella pilvisyys on runsasta. Lämpötila jää pilvisillä alueilla alle 15 asteeseen. Kylmintä on Itä-Lapissa ja Käsivarressa, joissa lämpötila jää alle kymmeneen asteeseen.

Juhannusyö on viileä koko maassa. Maan pohjoisosassa voi esiintyä hallaa tai pahimmillaan jopa yöpakkasta.

Lauantaina pilvisyys lisääntyy etelässä. Lämpötilat ovat perjantain kaltaisia. Pohjoisessa pilvisyys vähenee ja sää lämpenee. Pohjoisen lämpötilat ovat yleisesti 15 asteen vaiheilla tai sen yläpuolella. Lauantaina illansuussa sateita saadaan lounaisessa Suomessa.

Sunnuntaina sateita tulee yleisemmin maan eteläosassa. Myös lännessä ja maan keskiosassa sateet ovat mahdollisia. Lämpötilat laskevat sateessa noin 15 asteeseen. Pohjoisessa sää lämpenee edelleen sunnuntaina. Silloin päästään yleisesti 20 asteen tienoille.

– Juhannuksen jälkeen sää tulee jälleen epävakaisemmaksi, sillä uusia matalapaineita saapuu Suomeen, sanoo Aleksi Jokela.

Katso oman alueesi sääennuste juhannukselle:

Lue myös:

    Uusimmat