Juhannuksena popsitaan kotimaisia mansikoita

Ensimmäiset suomalaiset varhaismansikat ovat jo myynnissä mutta kunnolla niitä pääsee popsimaan juhannuksena.

– Viime viikon helteet pistivät mansikkakasvustoon vauhtia ja ne lähtivät kehittymään, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Hannu Salo kertoo.

Salon mukaan hallat ovat takanapäin mutta helteet tai pitkään jatkuva kylmä sää voivat haitata kasvustoa. Sade sen sijaan tekee mansikoille hyvää.

– Mansikkakasvusto ja maa ovat ehtineet kuivahtaa helteiden takia eli sadevesi tulee tarpeeseen.

Kesän mansikkasadosta odotetaan kohtalaisen hyvää. Talven jäljiltä kasvusto on hyvässä kunnossa eikä halla päässyt tekemään tuhojaan kukinnan aikana. Vielä ollaan kuitenkin alkuvaiheessa, Salo muistuttaa.

– Odotetaan 12-14 miljoonaa kiloa, kun viime vuonna tuli reilu 10 miljoonaa kiloa. Säät vaikuttavat kuitenkin hyvin paljon, esimerkiksi viime vuonna helle vei ison osan sadosta.

Pirkanmaalaisella tilalla Hämeenkyrössä on päästy maistamaan oman maan mansikoita maanantaina.

– Kyllähän ensimmäiset mansikat aina hyvälle maistuvat, kun on joutunut pakastemansikoita syömään tähän asti.

Kesän aikana tilalla kypsyy seitsemän eri mansikkalajiketta.

– Sonatasta saamme ensimmäistä kertaa satoa mutta Suomessa sitä on ollut jo aika pitkään, 10-15 vuotta, kertoo marjanviljelijä Pekka Yrjölä.

Sato-odotukset tilalla ovat hyvät pienestä talvituhosta huolimatta.

Lue myös:

    Uusimmat