Juhannuksen ruuhkahuippu ohitettu - ei vakavia onnettomuuksia

Juhannuksen menoliikenne sujui rauhallisesti, kerrotaan Liikennevirastosta. Vakavilta onnettomuuksilta on vältytty.

Ruuhkat laantuivat iltakahdeksaan mennessä. Liikennevirasto arvioi, että myös perjantaina tiet saattavat aamupäivällä tukkeutua.

Juhannuksen menoliikenteen pahimmat ruuhkat kasautuivat Lahden seudulle. Ruuhkahuippu saavutettiin kolmen aikaan iltapäivällä. Tiet ruuhkautuivat Lahden ja Heinolan lisäksi ainakin Tampereella sekä Paraisilla ja Nauvossa. Paraisten lautalle oli vielä illallakin kahden tunnin jono.

Vantaalla Kolmostiellä neljän auton peräänajo ruuhkautti liikennettä iltapäivällä. Lahden seudulla puolestaan palamaan syttynyt auto aiheutti ruuhkaa. Myös Nousiaisissa Länsi-Suomessa kolme autoa kolaroi. Joroisissa Etelä-Savossa kaksi miestä loukkaantui ulosajossa.

Tie- ja siltatyöt on keskeytetty juhannukseksi, jotta liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat