Juhannuksen menoliikenne käynnistyy iltapäivällä – laaja ukkosrintama haittaa ajokeliä iltaan asti

Uutisaamu tien päällä: Juhannusruuhkat käynnistymässä 4:03
Uutisaamu tien päällä: Juhannusliike käynnistyy

Juhannuksen menoliikenne on tänään vilkkaimmillaan. Ukkos- ja saderintamia on luvassa osaan maata.

Ruuhkahuipun on ennustettu osuvan iltapäivälle kahdentoista ja seitsemän väliselle ajalle, arvioi valtion liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finland. Pohjoisessa menoliikenne voi olla vilkasta vielä myöhemmin illalla.

Vanhempi konstaapeli Sari Nuolikoski sanoi MTV:n Uutisaamussa, että ruuhkat ajoittuvat menoliikenteessä perinteisesti iltapäivään ja alkuiltaan.

– Kello 14 jälkeen alkaa esimerkiksi nelostie ruuhkautua. Kello 14–18 ei ole paras aika olla liikenteessä.  Vinkkinä sanoisin, että lähtee joko nyt (torstaina aamupäivällä) tai vaihtoehtoisesti myöhemmin illalla.

Nuolikosken mukaan ruuhkia on odotettavissa perinteisillä paikoilla.

– Nelostiellä Heinolaan päin, nelos- ja vitostien taitteessa Lusin suoralla on ruuhkia. Samoin Heinolan kohdalla jyväskylään päin on ruuhkia odotettavissa.

 –Ruuhkaa kasaantuu yleensä myös nelostielle Jyväskylän pohjoispuolelle. Tampereen suuntaan ysitie on ruuhkainen. Itään päin mennessä ruuhkaa on odotettavissa Porvoo-Loviisa -akselilla. Kutos- seiskateiden taitteessa on tietöitä, ja ne lisäävät ruuhkaa, Nuolikoski sanoo.

Hän sanoo, että sateita ajatellen kannattaa tarkistaa omien renkaidensa urat, jotta osaa varautua siihen, miten renkaat käyttäytyvät lammikoissa.

Tietyöt voivat hidastaa liikennettä pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä. Myös valtatiellä 4 on useita tietöitä.

Ukkonen ja sade hankaloittavat ajamista

Juhannusmatkalaiset saavat ajella paikoitellen epävakaassa säässä. Sade- ja ukkoskuurojen rintama ulottuu tällä hetkellä Uudeltamaalta Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen ja liikkuu hitaasti pohjoiskoilliseen. Voimakkaimmin aamulla on ukkostanut maan etelä- ja keskiosassa.

Päivän mittaan ukkostava alue liikkuu hitaasti itäisen Suomen ylle. Pohjois-Pohjanmaalta Itä-Suomeen ulottuvalla vyöhykkeellä varoitetaan rajuista ukkoskuuroista.

– Paikoin voi sataa rankastikin. Ukkosiin voi liittyä ukkospuuskia ja voimakasta salamointia, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Kokko.

Liikenteessä näkyvyys voi hetkellisesti heikentyä ja vesiliirron riski on olemassa.

Yöhön mennessä ukkoset enimmäkseen laantuvat, ja perjantai näyttää lähes koko maassa poutaiselta.

Lue myös:

    Uusimmat