Juha Valjakkala pidätetty Helsingissä

Kolmoissurmaaja Juha Valjakkala pidätettiin puoli kahdeksalta illalla Helsingin Maunulassa. Kolmatta päivää pakomatkalla ollutta karkuria odottaa siirto suljettuun laitokseen heti huomenna.

Kolmoismurhaaja Juha Valjakkala on jäänyt kiinni Helsingissä Maunulan kaupunginosassa.

Valjakkala tavoitettiin yksityisasunnosta noin puoli kahdeksan aikaan illalla operaatiossa, johon osallistui poliiseja eri puolita pääkaupunkiseutua. Mukana oli myös Helsingin poliisin valmiusyksikkö eli niin sanottu Karhu-ryhmä.

Valjakkalan etsintöjä johtaneen keskusrikospoliisin rikoskomisarion Kari Jalosen mukaan Valjakkala ei tehnyt vastarintaa kiinniotettaessa.

Silminnäkijät: Valjakkala oli rauhallinen

- Ainoa, mistä tuli vähän ongelmia oli asunnon ovi, mutta sekään ei osoittautunut hirveän suureksi ongelmaksi. Se oli poliisin itse avattava, Jalonen kertoo.

Asunnosta tavattiin Nikita Joakim Fouganthine -nimeä käyttävän Valjakkalan lisäksi noin nelikymppinen nainen. Jalonen ei halunnut ryhtyä spekuloimaan, auttoiko nainen Valjakkalan paossa tai oliko kyseessä Valjakkalan tyttöystävä.

Kumpaakaan ei Jalosen mukaan ehditty kuulla vielä tänään.

Vankilaan heti huomenna

Poliisi tutkii vielä Valjakkalan yhteyttä Haminasta anastetuksi ilmoitettuun ja todennäköisesti paossa käytettyyn autoon. Se löytyi samasta kaupunginosasta kuin Valjakkala.

Rikoskomisario Jalonen sanoo, että Valjakkalan olinpaikka selvisi poliisitutkinnan tuloksena. Rikosseuraamusviraston tarkastaja Jukka Siltaloppi taas kertoi aiemmin, että poliisi sai Valjakkalan olinpaikasta varman vihjeen.

Valjakkala jäi illalla Helsingin poliisin huostaan. Huomenna poliisi luovuttaa hänet vankeinhoitoviranomaisille.

Vankeinhoitolaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka sanoo, että Valjakkala sijoitetaan kärsimään elinkautista vankeusrangaistustaan suljettuun laitokseen saman tien.

Valjakkala ehti olla paossa kolmatta vuorokautta. Hän pakeni maanantai-iltana Haminan työsiirtolasta. Luvaton poistuminen huomattiin vasta seuraavana aamuna.

Nykyisin nimellä Nikita Fouganthine tunnettu Valjakkala surmasi kolme ihmistä Ruotsin Åmselessa vuonna 1988. Hänet saatiin kiinni viikon paon jälkeen Tanskasta ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Valjakkala on anonut armahdusta useita kertoja. Tammikuussa korkein oikeus päätyi puoltamaan armahdusta. Luvaton poistuminen Haminan työsiirtolasta oli Valjakkalan viides vankilapako.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 30.11.2006)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat