"Tappaminen on sodan ydinbisnestä".
Juha Kreus sanoo tappaneensa sodassa.
Tappamista seurasi "jumalaton helpotus". Vihollinen kuoli, minä en.
Välitön reaktio oli jatkaa business as usual, Kreus sanoo. Kuin mitään ei olisi tapahtunut.
– Tehtävä oli tehty ja asiat hoidettu. Ei sitä siinä kohdassa ruveta enää yhtään miettimään. Kohti uusia seikkailuja.
Tappaminen ei kuitenkaan ole jättänyt Kreusia rauhaan. Perässä seurasivat syyllisyys ja häpeä.
Ja hiljaisuus. Kreus ei vuosiin kertonut kokemastaan ja näkemästään.
Puhuessaan Kreus katsoo intensiivisesti suoraan silmiin. Tappamisesta kertoessaan hän laskee katseensa lattiaan.
Olenko minä oikeasti sellainen ihminen, joka tappaa ihmisen, Kreus sanoo miettineensä.
– Se on teko, josta ei pääse takaisin. Se elämä, joka ennen oli, siihen ei koskaan pääse takaisin. Se on peruuttamaton asia, joka muuttaa asioita ikuisesti.
Sotaan "ihan tietoisesti"
Kreus halusi sotaan.
Takana oli rikkonainen lapsuus. Kreus oli noin viisivuotias, kun häntä hoitanut vaari tappoi itsensä.
Nuorena Kreus teki "kaikkea mitä ei olisi pitänyt tehdä". Hän pyöri jengeissä, tappeli ja sanoo todistaneensa muutamia henkirikoksia.
Huonosti oli jotakuinkin kaikki.
Omat kokemukset, seikkailunhalu ja turvallisuusalan työt panivat hakemaan "vähän erilaisia polkuja" kuin mitä muut valitsevat.
Sota löytyi sotilasalan ammattilehdestä, jossa mainostettiin Keski-Amerikassa sijaitsevan Guatemalan järjestämää koulutusta ulkomaalaisille.
Guatemalassa oli tuolloin ollut käynnissä jo vuosikymmeniä sisällissota, jossa arvioidaan kuolleen ja kadonneen jopa 200 000 ihmistä.
Kreus valitsi Guatemalan, koska siellä olisi koulutuksen lisäksi edessä todennäköisesti myös sotimista.
– Ihan tietoisesti.
Kreus jätti kaverilleen kirjekuoren, jossa oli vastaotetun henkivakuutuksen paperit. Jos hän ei palaisi, saisi puoliso rahat.
