Jugoslavian talouspakotteita kovennettiin

Länsimaat ovat päättäneet ryhtyä uusiin Jugoslavian vastaisiin talouspakotteisiin Kosovon tilanteen vuoksi, ilmoitti Britannian ulkoministeri Robin Cook tänään. Asiasta sovittiin Lontoossa koolla olevien johtavien teollisuusmaiden kokouksessa.

Kansainvälisen yhteysryhmän maat päättivät huhtikuun lopulla jäädyttää Jugoslavian ulkomailla olevat varat ja tiukentaa pakotteita entisestään, jos Kosovon kysymyksessä ei tapahdu edistystä tähän päivään eli 9. toukokuuta mennessä. Pakotteita kiristettiin nyt niin, että kaikki investoinnit Jugoslaviaan lopetetaan. Venäjä ei kuitenkaan yhtynyt pakotepäätökseen.

G8-ryhmän ulkoministerit keskustelivat Kosovon kriisistä myöhään eilen Lontoossa. Cookin mukaan ministerit olivat huolissaan tilanteesta Serbiaan kuuluvassa maakunnassa ja he arvostelivat Jugoslavian presidenttiä Slobodan Milosevicia siitä, ettei tämä ollut suostunut yhteysryhmän vaatimuksiin. Yhteysryhmä on vaatinut Milosevicia ryhtymään neuvotteluihin Kosovon albaanienemmistön kanssa sekä vetämään joukkonsa alueelta.

Yhteysryhmään kuuluvat Yhdysvallat, Saksa, Ranska, Britannia, Italia ja Venäjä eli samat maat jotka ovat mukana G8-ryhmän kokouksessa. G8:aan kuuluvat lisäksi Kanada ja Japani.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat