Jugoslaviaan neljäs pommitusaalto

Jugoslavian pääkaupunkia Belgradia on järisyttänyt noin tusina voimakasta räjähdystä ennen kymmentä. Samaan aikaan lentokoneiden kuultiin lentävän kaupungin yllä. Tarkempia tietoja Naton ilmahyökkäysten tuhoista ei vielä saatu.

Hälytyssireenit ovat soineet jälleen illansuussa sekä Jugoslavian pääkaupungissa Belgradissa että Kosovon maakunnan pääkaupungissa Pristinassa. Uutistoimisto Reutersin kirjeenvaihtaja kertoi, että kaikkiaan kymmenen täysin aseistettua Naton sotilaskonetta oli lähtenyt Italiassa sijaitsevasta Avianon tukikohdasta. Koneiden uskottiin olevan matkalla kohti Jugoslaviaa. Jo aiemmin tänään Naton koneet ovat olleet ilmassa, mutta ne ovat palanneet takaisin tukikohtiinsa ilmeisesti huonon sään takia.

Nato vakuuttaa jatkavansa serbikohteiden pommitusta niin kauan kunnes Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic suostuu allekirjoittamaan Kosovon rauhansuunnitelman.

Sotilasliitto Naton koneet tekivät yön aikana toistaiseksi mittavimmat iskunsa Jugoslaviaa vastaan. Iskut jatkuivat aamuun saakka. Myös Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton sanoo, että iskut jatkuvat niin pitkään kuin on tarpeen sotilaallisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
(MTV3-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat