Jugoslavia julisti yksipuolisen tulitauon Kosovoon

Jugoslavia julisti tänään yksipuolisen tulitauon Kosovoon ortodoksien pääsiäisen vuoksi, kertoivat jugoslavialaiset tiedotusvälineet. Jugoslavian liittohallitus ja Serbian osatasavallan hallitus ilmoittivat, että Jugoslavian armeija ja serbien poliisi keskeyttävät toimintansa aseistettuja albaaneja vastaan tänään kello 21 Suomen aikaa.

Jugoslavian varapääministeri Vuk Draskovic vahvisti myöhemmin brittiläiselle Sky News -televisiolle, että Jugoslavia on julistanut yksipuolisen tulitauon. Hän kutsui Kosovon pakolaisia palaamaan kotiin heti. Draskovicin mukaan kaikki Kosovossa olevat serbijoukot palaavat kasarmeihinsa ennen tulitauon alkamista.

Albaanijohtaja Ibrahim Rugovaa tukevien albaanien edustajat ovat belgradilaisen Studio B -televisioaseman mukaan laatineet väliaikaisen poliittisen sopimuksen ja sopineet yhteisten itsehallintoelinten muodostamisesta. Jugoslavian radio kertoi kuitenkin myöhemmin, että Jugoslavian hallitus ehdotti tänään Rugovalle poliittista sopimusta, joka antaisi Kosovolle merkittävän itsehallinnon Serbian ja Jugoslavian yhteydessä. Tulitaukoa oli esitetty juuri Rugovan sekä Jugoslavian presidentin Slobodan Milosevicin ja varapääministeri Nikola Sainovicin neuvotteluissa.

Rauhanneuvottelut pitäisi televisioaseman tietojen mukaan aloittaa heti Jugoslavian hallituksen ja Rugovan välillä. Rugova edustaisi Kosovon albaaneja. Neuvotteluissa käsiteltäisiin rauhan rakentamista ja pakolaisten paluuta. Rugovan edustajat ja Belgradin viranomaiset ovat televisioaseman mukaan yhdessä YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ja Kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa ryhtyneet kiireellisiin toimiin Kosovon pakolaisten paluun mahdollistamiseksi.

Nato pessimistinen

Nato suhtautui tietoon tulitauosta pidättyväisesti. Tiedottaja Jamie Shean mukaan Nato haluaa tutustua asiaan ennen kuin se reagoi. Britannian pääministerin Tony Blairin edustaja sanoi, ettei tarjouksesta ole syytä innostua, ellei kaikkia Naton vaatimuksia täytetä. Milosevicilta on hänen mukaansa odotettukin jonkinlaista poliittista temppua. Britannian edustaja tähdensi, että Jugoslavian on vedettävä joukkonsa Kosovosta ja hyväksyttävä sinne kansainväliset rauhanturvajoukot.

Britannian edustaja jatkoi, että Naton pommitukset ovat heikentäneet Jugoslavian sodankäyntikykyä. Nyt aletaan hänen mukaansa kuulla huhuja, joiden mukaan Milosevic saattaisi tehdä jonkinlaisen vakavan tulitaukotarjouksen.

Yhdysvallat torjui tuoreeltaan Jugoslavian tarjoaman tulitauon. Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvoston edustaja sanoi tehdyn selväksi, etteivät mitkään puolittaiset toimet lopeta pommitusta. Yhdysvaltain erityisedustaja Richard Holbrooke ounasteli jo aiemmin tänään, että Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic saattaisi yrittää omaa sopimusta joidenkin Kosovon albaanien kanssa.

Venäjän ulkoministeriö luonnehti tulitaukoa ensimmäiseksi askeleeksi tiellä rauhanratkaisuun.
-Nyt on Naton lopetettava pommi-iskut Jugoslaviaan ja hyödynnettävä mahdollisuus, sanoi Venäjän ulkoministeriön edustaja.
(STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat