JSN:n puheenjohtaja kannustaa mediaa rohkeuteen

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärisen mukaan Helsingin Sanomien ahdistelujuttu tarttui tärkeään aiheeseen, mutta yleisölle ei annettu tarpeeksi tietoa esitettyjen väitteiden todenperäisyydestä. Näin Hyvärinen perustelee neuvoston eilisiä langettavia päätöksiä kansanedustajien tekemistä kanteluista.

HS käytti jutussaan nimettömiä lähteitä, mikä on Hyvärisen mukaan ymmärrettävää.

- Todennäköisesti nämä naiset työskentelevät eduskunnassa ja kokevat asemansa sellaiseksi, että eivät halua tulla julkisuuteen. Lehden olisi kuitenkin pitänyt raottaa lähdeaineistoa sen verran, että lukija olisi voinut paremmin päätellä, pitivätkö jutun tiedot paikkansa, Hyvärinen selittää.

Hyvärisen mukaan tuolloin myös jutussa käsitellyt kansanedustajat olisivat voineet kunnolla puolustautua syytteitä vastaan.

JSN:n puheenjohtaja kuitenkin toivoo, että päätös ei karkota mediaa tärkeiden aiheiden parista. Yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita, kuten vaikkapa seksuaalista ahdistelua työpaikoilla, on uskallettava nostaa esiin.

- Toisaalta journalistin on muistettava ammatin vanhat perussäännöt. Niistä on pidettävä kiinni, jotta ei synny vaikutelmaa "tarkoitus pyhittää keinot".

Vilkunan oma lausunto vapauttavan päätöksen syynä

Julkisen sanan neuvosto antoi eilen päätöksen, jonka mukaan Helsingin Sanomat rikkoi hyvää journalistista tapaa eduskunnan seksuaalista häirintää käsittelevässä jutussaan. Neuvosto antoi jutusta neljä langettavaa päätöstä ja yhden vapauttavan päätöksen. Jälkimmäinen koski kansanedustaja Pekka Vilkunan (kesk.) kantelua.

- Hän oli varomattomasti sanonut HS:n toimittajalle, että jos ei ronskia huumoria kestä, olisi syytä vaihtaa ammattia. Neuvoston mukaan hän tavallaan tuli itse varmentaaneeksi lehden väitteet, Hyvärinen selittää.

Hyvärinen itse oli langettavan päätöksen kannalla myös Vilkunan tapauksessa, mutta jäi äänestyksessä vähemmistöön.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat