Mainos

Jounin suunnitelma: Veikkola

Kaunis mansardikattoinen ja hirsirunkoinen talo sijaitsee näköetäisyydellä järven rannasta. Rannassa on sauna ja laituri. Tontin puusto on hiljattain hakattu ja puutarha on ollut hoitamatta vuosikymmeniä. Ajomatka Helsingistä ei ole pitkä. Kyseessä on siis aivan loistava aihio vaikkapa kakkosasunnoksi maaseudulle.

Puutarhan ja tontin alakuloista ilmettä haluaisin lieventää laittamalla rakennuksen sisäänkäynnin houkuttelevammaksi ja siistimmäksi. Portaita pitäisi putsata ja kaide ja alapohjan ritilät kaipaavat uutta maalia. Eteisen pariovi pitäisi kunnostaa.

Koska rakennus on hyvässä ryhdissä, katto on hiljattain laitettu ja ikkunat vaihdettu uusiin vanhanmallisiin, otin stailaukseni johtoajatukseksi tietynlaisen autenttisuuden ja alkuperäisyyden hengen tavoittelemisen. Huonetilojen pinkopahvit vanhoine tapetteineen sekä vanhat uunit luovat hienoa menneen ajan tunnelmaa. 1500 euron budjetin ajattelin kokonaan käytettäväksi "paikkaamiseen" eli sisällä muutaman revityn seinäpinnan restauroimiseen ja maalattujen pinkopahvipintojen kunnostamiseen sekä ulkona em. kohtien kohentamiseen.

Keittiön ja yläkerran hieman epäsointuista värimaailmaa virittäisin rauhallisemmaksi. Keittiön seinän alaosan laudoituksen suunnittelin maalattavaksi. Myös kattopinnat kaipaisivat maalia. Yläkerran paljaalla puulla oleva kylmä eteinen on tilana upea, sijoittaisin tilaan vanhan pöytäryhmän. Tiloissa oli sekaisin uusia ja vanhoja huonekaluja. Poistaisin uudet ja lainaisin tilalle myynnin ajaksi vanhoja. Emännän vanhemmilta kuulemma löytyisi niitä paljonkin. Poistaisin myynnin ajaksi jopa television ja stereot.

Sisustuksesta en tehnyt yksityiskohtaista suunnitelmaa vaan parin periaatekuvan avulla yritin välittää sisustuksen idean.

(Pientä pintaremonttia 12.12.2006)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.