Jounin Kauppa: Hiihtäjän katoamisilmoitus revitty jo kolmesti

Äkäslompololaisessa Jounin Kaupassa ihmetellään Ylläksellä kadonneen hiihtäjän katoamisilmoitusten tuhoamista.

- Se on hämärä keissi. Katoamisilmoitukset on revitty jo kolmesti pois kaupan seinältä, kertoo kauppias Sampo Kaulanen.

Peräpohjolan poliisin mukaan ilmoitukset olisi poistanut nainen, jonka henkilöllisyys on poliisille vielä epäselvä. Jounin Kaupassa ilmoitusten repijää ei ole nähty itse teossa.

Kaulanen kertoo, että ilmoitusten poistamisen lisäksi 65-vuotiaan Marja-Leena Salmisen katoaminen on itsessään herättänyt asiakkaissa hämmennystä.

- Teorioita on. Jotkut ajattelevat, että hän kärsisi esimerkiksi dementiasta, toisten mielestä hän on lähtenyt jonkin miehen matkaan ja jotkut arvelevat, että hän on vaan lähtenyt pois ilmoittamatta.

Kauppias Kaulasen mukaan kadonnut hiihtäjä ei ole lisännyt kuhinaa kaupassa. Sen sijaan Kaulasen osallistuminen Diili-ohjelmaan viime vuonna on yhä hitti.

- Tiskillä ramppaa ihmisiä kysymässä, että millainen se Harkimo oli.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat