Jouluyö sujunut poliisilla rauhaa rakentaen

Jouluaatto ja joulupäivän vastainen yö ovat sujuneet varsin rauhallisesti. Poliisin tilannekeskukset ympäri Suomea kertovat jouluyön työtehtävien määrän olleen tavalliseen arkiyöhön tai viikonloppuun verrattavissa.

– Jouluyö on sujunut yleisen rauhan rakentamisen ja sovittelun merkeissä, tiivistää Etelä-Karjalasta poliisin kenttäjohtaja, ylikonstaapeli Matti Hirvonen.

Eniten poliisia jouluna on työllistänyt eri puolilla Suomea kotikäynnit, joiden taustalla on usein riitelyä tai perheväkivaltaa.

– Jouluyö on ollut hyvin rauhallinen Länsi-Uudellamaalla. Muutamia kotikäyntejä on ollut, kerrotaan Länsi-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta.

– Yö on sujunut hyvin rauhallisesti. Perinteiseen arkiyöhön verrattavissa, Keski-Suomesta ja Oulusta kerrotaan.

Isoimmissa kaupungeissa on tarkastettu baareissa sattuneita häiriötilanteita. Myös alkoholi on aiheuttanut poliisille työtehtäviä.

– Alkoholilla on osuutta lähes jokaiseen työtehtäväämme. Jouluyö on ollut kiireinen, normaaliin viikonloppuyöhön silti verrattavissa. Meitä ovat työllistäneet kotikäynnit, rattijuopumusilmoitukset ja huono ajokeli, kerrotaan Itä- ja Keski-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta.

Pelastuslaitos on saanut ilmoituksia muutamista tulipaloista ympäri Suomen. Esimerkiksi Raumalla ja Helsingissä vaaratilanteita aiheuttivat ulkotulet. Paloissa ei ole sattunut pahempia henkilövahinkoja.

Ilmatieteen laitos ennustaa päiväksi huonoa ajokeliä lumipyryn vuoksi. Ajokeli on erittäin huono Etelä-Suomessa. Myös Keski- ja Itä-Suomen ajoteillä on syytä varautua lumisateeseen ja pöllyävään lumeen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat