Jouluyö sujui rauhallisesti

Joulun vietto on sujunut melko rauhallisissa merkeissä.

Jouluyö on sujunut suhteellisen rauhallisesti koko maassa.

Alueelliset hätäkeskukset kertoivat aamulla, että vakavimmilta onnettomuuksilta ja tulipaloilta vältyttiin. Isoin tulipalo sattui aamuyöllä Kemissä, jossa paloi asumaton varastokäytössä ollut puurakennus.

Hätäkeskuksia ovat kuitenkin työllistäneet sairaskuljetukset. Myös poliisin apua on tarvittu kodeissa jonkin verran riitojen rauhoitteluun.

Hämeenkyrön Kyröskoskella vesijohtojen halkeaminen aiheutti mittavan vesivahingon muun muassa päiväkotina ja nuorisotilana toimivassa Koskilinnassa. Tampereen aluepelastuslaitoksen mukaan vahinkoja kärsivät toisen kerroksen keittiötilat, niiden alla sijaitsevat päiväkotitilat ja kellari.

Lisäksi yön aikana on sattunut joitakin kolareita ja ulosajoja, joista on selvitty ilman vakavia loukkaantumisia.

Tiehallinnon tienkäyttäjän linjalta varoitetaan, että pienemmät tiet ovat aamulla paikoin erittäin liukkaita Etelä-Suomessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat