Joulupommi ei sitten ollutkaan pommi, kertoo Murharyhmä-lehti

Helsinkiläisessä autoliikkeessä epäiltiin loppuvuodesta 2010 pommia, kun liikkeeseen jätetystä muovikassista löytyi erikoinen viritelmä. Loppujen lopuksi se osoittautuikin aivan muuksi kuin pommiksi.

Tapauksesta kertoo Helsingin väkivaltarikostutkijoiden Murharyhmä -lehti tuoreessa numerossaan.

Joulukuussa 2010 Tukholman keskustassa räjähti autopommi ja Suomessa eri tahot arvelivat samanlaista voivan tapahtua Suomessakin. Samaan aikaan 11-vuotias helsinkiläispoika valmisti koulussa isälleen joululahjaksi sähkömoottorilla toimivan, kuminauhavetoisen auton.

Jouluaaton aattona poika asioi vanhempineen helsinkiläisessä autokaupassa ja muovikassissa ollut sähköauto jäi kauppaan. Toinen asiakas löysi sen ja kiikutti myyjille.

- Vilkaisu kassiin sisälle osoitti, että siellä oli epämääräinen rakennelma ja näkyvissä mm. patteri ja tölkkejä, joka johti tulkintaan, että kyseessä on pommikassi. Kassi kiiikutettiin pikavauhtia ulos lumihankeen ja asiasta soitettiin poliisille, Murharyhmä -lehti kertoo.

Poliisi partio tutki kassin ja totesi sen vaarattomaksi. Partio arvioi, että laite oli jätetty paikalle uhkaamistarkoituksessa. Asiasta laadittiin rikosilmoitus nimikkeellä laiton uhkaus. Juttu tuli Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikön eli murharyhmän tutkittavaksi.

Auto päätyi tekniseen rikostutkintaan, jossa tutkija totesi sen nopeasti autoksi, joka todennäköisesti oli tehty teknisen työnn tunnilla. Koeajossa auto toimi moitteettomasti.

Laite päätyi seuraavaksi palojaoksen tutkijoille, jotka tekivät juomatölkeistä ja sähkömoottorista rakennetulla autolla uuden koeajon. Toiminta oli edelleen moitteentonta.

- Koeajossa tölkit hieman kolhiintuivat, mutta onneksi varaosia on helposti saatavilla, lehti kertoo.

Poliisi selvitti autoliikkeen kanssa kassin unohtajan ja joulun jälkeen auto palautettiin omistajalleen.

- Onneksi näin tällä kertaa, Murharyhmä -lehti päättää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat