Joulunvieton suosio kasvaa Kiinassa

Kiinan vaurastumisen myötä myös joulun vietto on kasvattanut suosiota Kiinan varakkaiden ja keskiluokan keskuudessa.

Vaikka joulua ei virallisesti Kiinassa vietetäkään, hyödyntää Kiinan tulikuuma talous joulunajan markkinat parhaiten maailmassa. Yhdeksän kymmenestä muovikuusesta ja 80 prosenttia maailman leluista tehdään Kiinassa.

Joulutavarat eivät mene enää ainoastaan vientiin, vaan vaurastuneet kiinalaiset ovat alkaneet ostamaan lahjoja myös toisilleen.

Kiinan vaurastuminen näkyy myös luksustuotteiden markkinoiden kasvussa. Kiinassa on yli 270 dollarimiljardööriä ja valtava määrä miljonäärejä. Kiina on myös kovaa vauhtia kirimässä ohi Japanin maailman luksustavaramarkkinoiden ykköseksi.

Vielä vuosikymmen sitten kiinalaiset eivät juuri välittäneet luksusmerkkien päälle. Nykyisin yhä useampi kiinalainen kokee käsilaukun tai puhelimen logon tärkeäksi. Maailman huippumerkeistä 85 prosenttia on jo kiinalaisten saatavilla.

Joulun aika on myös tärkeä Nokian matkapuhelinmyynnille. Siksi yhtiö on liittoutunut yhteen joulupukin ja kiinalaisen Wanda-kauppaketjun kanssa. Aikaisemmin Nokia ei ole kokenut tarpeelliseksi korostaa suomalaisuutta..

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat