Joulunpyhät myös asuntomurtojen sesonki

Ovi takalukkoon ja koti asutun näköiseksi

Joulunseudun pyhät ovat sesonkiaikaa valitettavasti myös asuntomurroissa. Pitkäkyntiset hipsivät liikkeelle, kun suomalaiset lähtevät kyläilemään tai keskitalven ulkomaanmatkoille.

Helsingin rikospoliisin mukaan asuntomurroissa näkyy selvä piikki ylöspäin vuodenvaihteen paikkeilla. Kaikkein eniten murtoja tosin tehdään kesälomien aikana heinä-elokuussa.

Suuri osa asuntomurroista olisi ehkäistävissä helposti. Kun muistaa pistää oven takalukkoon, vorolta menee jauhot suuhun etenkin kerrostaloissa.

-Oven takalukitus estää lähes täysin kerrostalomurrot, painottaa murtoja Helsingin rikospoliisissa tutkiva ylikonstaapeli Ari Pesonen.

Hänen mukaansa ainakin pääkaupungissa väki on nyt alkanut oppia tämän asian. Tänä vuonna Helsingissä tehdään hieman yli 400 asuntomurtoa, kun luku on yleensä ollut noin 500. Oven takalukitus ei valitettavasti ole yhtä tehokas turva omakoti- ja rivitaloissa. Niiden osuus kaikista murroista onkin kasvanut pääkaupungissa tänä vuonna.

Varashälytin ostetaan usein liian myöhään


Helsingin rikospoliisin talous- ja omaisuusrikosyksikön tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Seppo Suhonen antaa toisen keskeisen ohjeen kodin suojaamiseksi. Kun lähdet pitemmäksi aikaa kotoa, yritä jättää kämppä niin asutun oloiseksi kuin mahdollista.

-Kannattaa yrittää sopia naapurien tai tuttavien kanssa siitä, että he pitävät silmällä asuntoa. Heidän tulisi tyhjentää postilaatikko poissaolosi aikana ja muun muassa tehdä talvella pihassa edes vähän lumitöitä.

Nykyisin on myös saatavilla edullisesti kytkimiä, jotka syyttävät ja sammuttavat valot asukkaiden poissaollessa. Viime aikoina yleistynyt varashälytin on sekin hintansa väärti.

-Suomessa varashälytin vain ostetaan yleensä vasta sitten, kun rosvo on käynyt kodissa. Silloin siitä ei ole kovin paljon hyötyä, Suhonen viljelee kuivakkaa poliisihuumoria.

Samassa sävyssä hän mainitsee, että puhelinvastaajaan ei kannata jättää viestiä tyyliin "hei, olemme reissulla ja palaamme 15. päivä". Vorot ymmärtävät kyllä soittaa koepuhelun asunnon numeroon, joten tuon parempaa kutsua murtomiehelle ei voi jättää.

Viisasta on kääntää lankapuhelimen numero omaan kännykkään, kun poistuu kotoa useammaksi päiväksi.

Ei aloittelijoita vaan taparikollisia

Asuntomurrot eivät ole mitenkään helppoja selvittää. Hämärämiehet eivät ole yleensä aivan tomppeleita aloittelijoita: asuntomurtoja tekevät rikoskomisario Suhosen mukaan useimmiten taparikolliset.

Näyttöä tekijän tunnistamiseen ei siis aina niin vain löydy rikospaikalta. Pahimmillaan asunnon omistaja vielä sortuu väärään vieraskoreuteen ja auttaa rosmoa jälkikäteen.

-Ei pidä tiskata saati siivota ennen poliisin saapumista, että olisi nättiä ja siistiä.

Rosvolla on niin ikään juhlan paikka, mikäli asukas on jättänyt samaan paikkaan sekä pankkikortin että sen tunnusluvun. Jos pahin toteutuu ja varkaat vierailevat kodissa, tavaroiden takaisin saamisen mahdollisuutta parantaa niiden merkitseminen.

-Tavaroita ei ole hankalaa merkitä, ja samoin pitäisi ottaa ylös niiden sarja- ja valmistusnumerot. Voi kysyä, kuinka monella nämä numerot ovat ylhäällä, Suhonen toteaa. Esimerkiksi poliisiasemien päivystyksistä saa välineitä, joilla voi merkitä henkilötunnuksensa omaisuuteensa.

-Tunnus tulee naputella tavaraan jonnekin sopivaan piiloon. Voi myös tehdä näkymätöntä kirjoitusta, ja jo pelkkä tarrakin saattaa riittää, jos sitä ei ole helppo havaita, rikoskomisario summaa.

STT-PERTTI MATTILA

Lue myös:

    Uusimmat