Joulun turmissa useita kuolleita

Joulunpyhinä sattuneissa liikenneonnettomuuksissa on saanut surmansa ainakin neljä henkilöä.

Aatonaattona perjantaina menoliikenteen onnettomuuksissa kuoli kaksi ihmistä. Henkilöauto ja rekka kolaroivat sekä Uudessakaupungissa Varsinais-Suomessa että Ylöjärvellä Pirkanmaalla.

Uudenkaupungin turmassa surmansa sai henkilöautoa kuljettanut iäkäs nainen.

Ylöjärven onnettomuudessa kuoli henkilöauton kuljettaja. Onnettomuus ruuhkautti kolmostien pahoin tuntikausiksi.

Myös aaton tieliikenteessä kuoli kaksi ihmistä. Nummi-Pusulassa nuori mies sai surmansa, kun hänen autonsa suistui tieltä aattoaamuna. Luhangassa Keski-Suomessa iäkäs mies kuoli saatuaan ilmeisesti sairauskohtauksen kesken ajon.

Etelä-Savossa Ristiinassa sattui varhain joulupäivänä kahden henkilöauton kolari, jossa loukkaantui viisi ihmistä. Tapaninpäivän paluuliikenteessä ei alkuiltaan mennessä ollut tullut tietoon vakavia onnettomuuksia.

Kajaanissa vakava väkivaltarikos

Joulun vakavin väkivaltarikos sattui Kajaanissa joulupäivänä. Poliisi sai tehtävän Teppanan kaupunginosassa sijaitsevaan yksityisasuntoon, josta löytyi kaksi väkivallan uhria. Keski-ikäisistä miehistä toinen oli kuollut ja toinen haavoittunut. Yksi henkilö on otettu kiinni epäiltynä taposta ja tapon yrityksestä.

Kotihälytykset, rattijuopot ja humalaisten nahistelu pitivät poliisin hetkittäin kiireisenä joulun pyhinä varsinkin isommissa kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingissä tehtäviä kirjattiin huomattavasti viimevuotista enemmän.

Tulipaloissa ei tänä jouluna tiettävästi kuollut yhtään ihmistä. Uudellamaalla Kauniaisissa rivitalo jouduttiin tosin jouluyönä evakuoimaan yhdessä huoneistossa syttyneen palon vuoksi. Harjavallassa tuli tuhosi tapaninpäivänä satojen neliöiden huonekaluhallin.

Myrsky vaati kuolonuhrin

Myös Länsi- ja Etelä-Suomea riepotellut myrsky on vaatinut kuolonuhrin. Varsinais-Suomessa Paimiossa on kuollut 86-vuotias mies kaatuvan puun alle. Poliisin mukaan hän oli ollut omakotitalon pihalla raivaamassa myrskyn kaatamia puita.

Ilmatieteen laitoksen mukaan myrsky on heikentynyt itään päin siirtyessään. Tuulen voimakkuus on laantunut 10-15 metriin sekunnissa. Voimakkaimmin tuuli puhaltaa tällä hetkellä Hämeessä, Savossa ja Kaakkois-Suomessa.

Suomeen on tulossa aamuyöstä uusi myrskyrintama.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat